Talous

Waltti-bussilipuissa ongelmia–valtio luopuu omistuksesta

Talous 23.09.2016

Idän ja pohjoisen Waltti-bussien lipuissa on ollut ongelmia. Nyt valtio luopuu omistuksestaan Waltissa, liikennekaaressa kaikkien lippujen pitää olla yhteensopivia.


Jukka Pasonen
Rautalammilta Kuopioon kulkeva Waltti-auto toi viime tiistaina Kuopion linja-autoasemalle sekä nuorta että vanhempaa väkeä.
Rautalammilta Kuopioon kulkeva Waltti-auto toi viime tiistaina Kuopion linja-autoasemalle sekä nuorta että vanhempaa väkeä.
Jukka Pasonen
LVM:n mukaan liikenteen rahoitusosuudet eivät ole juuri muuttuneet vuoden 2013 jälkeen.
LVM:n mukaan liikenteen rahoitusosuudet eivät ole juuri muuttuneet vuoden 2013 jälkeen.
Jukka Pasonen
Pekka Puranen kuljettaa linja-autoa Kuopion ja Rautalammin välillä.
Pekka Puranen kuljettaa linja-autoa Kuopion ja Rautalammin välillä.

Valtio luopuu omistuksestaan Waltti-lippujärjestelmää ylläpitävässä TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy:ssä heinäkuussa 2018.

Valtion ostamissa bussivuoroissa on käytetty keväästä lähtien Itä-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla Waltti-lippujärjestelmää, jonka käytössä on ollut vaikeuksia. Vyöhykeliput ovat paikoin aiempaa kalliimpia, eläkeläisalennuksia ei enää saa, liput eivät kelpaa markkinaliikenteessä eikä aikatauluja löydy Matkahuollosta.

Liikenne- ja viestintäministeriössä (LVM) Waltti-järjestelmän ongelmiin odotetaan ratkaisua liikennekaaresta, jossa kaikkien liikennemuotojen liput ja aikataulut sovitetaan yhteen, osastopäällikkö Laura Vilkkonen LVM:stä sanoo.

"Liikennekaaren tultua voimaan julkiset toimijat eivät saa hankkia muita kuin yhteentoimivia lippu- ja maksujärjestelmiä", Vilkkonen sanoo.

Valtion luovuttua yhtiön omistuksesta Waltista tulee yksi toimittaja muiden lippujen joukossa.

"Lippujärjestelmien toimimattomuus johtuu siitä, että sähköisen tiedonsiirron rakenteellisia uudistuksia ei ole tehty."

Liikennekaari pakottaa Vilkkosen mukaan joukkoliikenteen digitalisaatioharppaukseen. Tiedonsiirtojärjestelmä avataan siten, että tiedot ja liput saadaan helposti välitettyä niitä tarvitseville eri kanavissa.

"Tavoite on saada lippujärjestelmät vaihtamaan tietoa keskenään niin, että matkustajalle syntyy kokemus yhdestä luukusta."

"Oma matkakortti tai esimerkiksi puhelin sisältäisi vain kortin yksilöimiseen tarvittavat tiedot. Varsinaiset lipputiedot ja veloitukset kulkisivat verkkoyhteydellä suoraan taustajärjestelmään."

Aikataulutiedot tulisivat suoraan tietojärjestelmistä esimerkiksi yhteen reittioppaaseen.

TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy on valtion ja kuntien omistama yhtiö, joka tuottaa Waltti lippu- ja maksujärjestelmäpalvelut kuntien ostamaan joukkoliikenteeseen. Valtio eli liikennevirasto omistaa siitä 14 prosenttia.

Linja-autoliitto on esittänyt, että yhteiskunnan tuki joukkoliikenteelle tulisi matkustajien saamien palveluseteleiden kautta, jolloin matkustaja käyttäisi niitä välineitä ja vuoroja mitä haluaisi.

Ostoliikenteen loppuminen saattaisi kuitenkin johtaa siihen, että maaseudun vähän käytetyt vuorot häviäisivät kokonaan tai niiden hinnat nousisivat kohtuuttoman korkeiksi.

Vilkkosen mukaan esitys palveluseteleistä on hyvä. Kilpailu johtaisi siihen, että liikenteestä tulisi aiempaa joustavampaa.

"Nyt kalusto on liian kallista, kun bussit mitoitetaan ruuhkahuipun mukaan. Yhtä tai kahta matkustajaa kuljetetaan suurella bussilla, kun auto riittäisi."

Hän arvioi, että lippujen hinnat alenisivat. "Kilpailu alentaa lähes aina hintoja."

Waltti on käytössä maaseutuliikenteessä Iisalmen, Kuopion, Mikkelin ja Joensuun ja Kainuun seudulla sekä Hämeenlinnan, Iisalmen, Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kouvolan, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Mikkelin ja Oulun paikallisliikenteessä. Tavoite on laajentaa Waltti koko maahan.

Waltti-matkakortteja on erilaisia, henkilö- ja haltijakortteja sekä kausi- ja arvolippuja. Kausilipulla pääsee vain ennalta määrätylle vyöhykkeelle, arvolipulla minne vain, koska sitä veloitetaan matkan mukaan.

Pohjois-Savon elykeskuksen johtajan Petri Keräsen mukaan Waltin tavoite on helpottaa matkustajan arkea, kun kaikille matkoille on yksi matkakortti.

Tavoite ei ole kuitenkaan toteutunut, sillä markkinaehtoiseen liikenteeseen on usein eri maksuvälineet. Waltti-kortit käyvät jo joissakin markkinaehtoisissa vuoroissa. Liikennöitsijä määrittelee hinnat ja on mahdollista, että ne ovat halvempia kuin Waltin liput, hän toteaa.

Joukkoliikennevastaava Satu Huttunen Pohjois-Savon elykeskuksesta kertoo, että eniten palautetta on tullut aikatauluista ja toimimattomista korteista.

Kortti ladataan vyöhykkeittäin ja se on sitä kalliimpi, mitä enemmän on vyöhykkeitä. "Aiempaan verrattuna joidenkin matkan hinta on voinut nousta, joillakin taas alentua", Huttunen kertoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit