Tiede & tekniikka

Mistä tunnistaa menestyneen ihmisen? Statusta osoitetaan monin tavoin ja sen tavoittelu on muutakin kuin epäreilua mahtailua

Ihmiset esittävät sosiaalista arvoasemaansa monin eri tavoin. Nykyinen yhteiskunta antaa kuitenkin jokaiselle mahdollisuuden tuntea olevansa hyödyllinen.
Jukka Pasonen
Statuksen saavuttamiseksi ei tarvitse olla satumaisen rikas. Luksusjahdin omistamisen sijasta menestystään voi esitellä myös protestoimalla, nukkumalla hyvin ja pukeutumalla villatakkiin.

Mistä tunnistaa menestyneen ihmisen vuonna 2020? Omasta junasta. Näin kertoo brittiläinen seurapiirilehti Tatler, joka laatii ja julkaisee listoja vuoden kuumimmista statussymboleista. Listalle ovat päässeet tänä vuonna myös oma mertensuojelusäätiö tai viinitila.

Statuksen saavuttamiseksi ei kuitenkaan tarvitse olla satumaisen rikas. Omaa menestystään voi nimittäin esitellä myös protestoimalla, nukkumalla hyvin ja pukeutumalla villatakkiin.

Junan omistaminen ja esimerkiksi Elokapinan mielenosoitukseen osallistuminen vaikuttaisivat olevan kaukana toisistaan. Jos mikään, niitä yhdistää huoli maailman tilasta. Yksityisjunan omistajalla olisi taatusti varaa myös yksityislentokoneeseen. Nykyään statustaan vaalivan on kuitenkin otettava huomioon myös ilmasto.

Yhteiskuntatieteilijät ovat tutkineet ainakin satakunta vuotta sitä, miten ihmiset rakentavat ja esittävät omaa sosiaalista statustaan. Sosiologit ovat esittäneet, kuinka ihmiset ja ihmisryhmät viestivät ja tulkitsevat erilaisia kulttuurisia symboleita.

Tietynlaiset vaatteet voivat kertoa ensivilkaisulla, kuuluuko ihminen työväenluokkaan vai eliittiin. Joissain maissa omaa asemaansa voi viestiä jopa olutmerkin valinnalla.

Statuksen pintaa syvemmällä on käsitys yhteisestä hyvästä. Valtasuhteita ja kunnioitusta käsitelleen saksalaisfilosofin Axel Honnethin mukaan kyse on siitä, kuinka paljon ihminen on edistänyt yhteiskunnan päämääriä ja arvoja.

Suomalaisen korvaan oman junan tuoma yhteiskunnallinen arvostus voi kuulostaa erikoiselta. Syynä ovat kulttuuriset erot. Suomi ja Britannia ovat erilaiset maat. Siksi on selvää, että niissä arvostetaan eri asioita.

Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaukseen kirjoittamassaan artikkelissa valtiotieteiden tohtori Teemu Kemppainen vertaili, miten eurooppalaiset arvioivat omaa sosiaalista asemaansa. Helsingin Yliopistossa kaupunkimaantieteen yliopistolehtorina työskentelevä Kemppainen tarkasteli ihmisiä 22 Euroopan maasta ja viidestä eri hyvinvointimallista. Tiedot olivat osa Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen aineistoa. Vertailussa tutkimuksen vastaajat arvioivat, kuinka kunnioittavasti tai epäoikeudenmukaisesti heitä kohdellaan ja saavatko he ansaitsemaansa arvostusta.

Yksilön ominaisuuksien ja sosiaalisen aseman ohella myös ympäristöllä oli vaikutusta.

Sekä pohjoismaisessa että brittiläisessä hyvinvointimallissa köyhyys, työttömyys ja yksinäisyys nähtiin useimmiten syinä heikkoon sosiaaliseen asemaan. Erot mallien välillä olivat kuitenkin suuret. Brittiläisessä kulttuurissa elävä vähävarainen koki statuksensa heikoksi liki kaksi kertaa todennäköisemmin kuin pohjoismainen kohtalotoveri.

Status ei kuitenkaan ole pelkkä kulttuurin sanelema järjestelmä. Sillä on biologinen tausta. On esitetty, että meistä jokainen tavoittelisi korkeaa statusta. Toisin sanoen tahdomme, että yhteisömme pitää meitä arvossa.

Pyrkimys yhdistää niin ihmisiä kuin monia eläinlajeja. Jopa kanaparven nokkimisjärjestys on esimerkki statuksesta. Eläinmaailmassa status määrää esimerkiksi sen, kuka laumasta syö ensimmäisenä ja kenellä on mahdollisuus lisääntyä.

Ihmisyhteisön arvostukset ovat tietysti paljon kanaparvea monimutkaisempia. Mutta myös meillä niihin liittyy aivokemiaa ja hormoneja. Aivoissa otsalohkon etuosa virittyy, kun vastaan tulee statukseen mahdollisesti vaikuttava tilanne. Se voi olla esimerkiksi jalkapallo-ottelu.

Elimistö valmistautuu tulevaan koitokseen vapauttamalla testosteronia. Jos jalkapalloilija sitten pelaa hyvän ja kurinalaisen ottelun joka huipentuu viime hetkellä tehtyyn voittomaaliin, hän kokee olevansa joukkueen arvokas jäsen. Aivot palkitsevat hänet mielihyvää tuottavilla hormoneilla.

Mutta jos peli päättyykin omaan maaliin ja häviöön, olo on surkea. Syynä ovat jälleen hormonit. Käsitys statuksesta kokee kolauksen ja elimistön testosteronitaso romahtaa. Samalla kortisolin eli stressihormonin pitoisuus kasvaa.

Statusta nostaviin tai laskeviin tilanteisiin ei välttämättä tarvitse liittyä minkäänlaista kilpailua. Kuten Axel Honneth muotoili, kyse on siitä, miten kokee edistäneensä yhteiskunnan päämääriä ja arvoja. Edistettyjen arvojen ei kuitenkaan tarvitse olla kaikille samoja. Korkeaa statusta voi kokea myös pienemmissä yhteisöissä, jalkapallojoukkueessa tai työpaikalla.

Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset pyrkivät monesti parantamaan asemaansa ryhmässä kohtelemalla muita hyvin. Kiusaamisen ja alistamisen sijaan yksilön status näyttäisi nousevan yhteistyöllä, ystävällisyydellä ja muiden huomioimisella.

Monimuotoisessa Suomessa jokainen kuuluu lukemattomiin eri ryhmiin. Niistä jokaisessa omaa statusta arvioidaan eri tavoin. Tämän ansiosta periaatteessa jokainen voi löytää vertaisryhmän, jonka jäsenenä kokee olevansa hyödyllinen ja arvostettu.

Vaikka yhteiskunnan mittareilla ei saavuttaisi korkeaa statusta, sitä voi löytää esimerkiksi perheen piiristä, harrastuksista, työpaikalta tai ystäväporukasta. Nykyään korkea status – ainakin osana jotain ryhmää – on aiempaa useamman ihmisen saavutettavissa.

Toisaalta sosiaalisen median vaikutuksesta tulemme myös verranneeksi itseämme paljon suurempaan joukkoon ihmisiä. Tämä on omiaan aiheuttamaan ahdistusta. Somessa käyttäjä tulee tahtomattaankin verranneeksi itseään päivittyvään kuvavirtaan.

Voi olla vaikea muistaa olevansa hyvä kollega tai vanhempi, jos asettaa vertailukohdaksi mertensuojelua harrastavan upporikkaan filmitähden. Aivot tulevat huijatuksi, sillä samassa kuvavirrassa näkee myös ystävät ja perheen. Siis ne ihmiset, jotka ovat oikeasti osa omaa elämää.

Ihmiskunnan historiassa statusjärjestelmät olivat pitkään järkähtämättömiä ja epätasa-arvoisia. Muinaisissa kulttuureissa status kuului harvoille ja määräsi jopa sitä, kenellä on mahdollisuus hankkia jälkikasvua.

Nykyaikaisessa, yhdenvertaisuutta painottavassa kulttuurissa status leimataan helposti kokonaan tarpeettomaksi. Se nähdään osana mennyttä maailmaa, jossa valta kuului harvoille. Statuksen tavoittelua, etenkin statussymbolien muodossa, pidetään usein turhamaisena. Valta ja status eivät kuitenkaan ole sama asia.

On toki aiheellista kyseenalaistaa esimerkiksi yksityisjunan kaltaisten statussymbolien mielekkyys. Yhteisöjen toiminnan kannalta saadulla ja annetulla arvostuksella on kuitenkin tärkeä tehtävä.

Statusta ei kannata yrittää sivuuttaa kokonaan. Se on sama kuin lakkaisi piittaamasta siitä, mitä sinulle tärkeät ihmiset sinusta ajattelevat.

Lue lisää

Päivähoitoa kyllä, mutta hyvää vai huonoa?

MTK:n toiminnanjohtaja tunnustaa, että järjestö tulee tasa-arvoasioissa takamatkalta: "Jos perheissä ei osata tasata lasten huoltoon ja kasvattamiseen kuuluvaa kuormaa, naisten mahdollisuudet toimia kodin ulkopuolella kapenevat"

Saarioisten toimitusjohtajan mielestä kunnianhimoisia naisia löytyy: "Minulla ei ole sellaista kokemusta, että naiset eivät hakeudu vaativiin tehtäviin"

Vielä pitää pöllyttää miesvallan linnakkeita