Tiede & tekniikka

Jo yksi 15 minuutin kova kuntopyörätreeni auttaa muistia

Monet arkiset toimet kuten kävely tai kengännauhojen solmiminen ovat riippuvaisia motorisesta muistista, jonka paranemista liikunta auttaa.
Jukka Pasonen
Monet arkiset toimet kuten kävely tai kengännauhojen solmiminen ovat riippuvaisia motorisesta muistista.

Reipas, rasittava liikunta tuottaa paitsi terveyttä myös euforisen olon. Se syntyy endorfiinien vaikutuksista aivoihin. Endorfiinien lisäksi rasituksen seurauksena syntyy muitakin välittäjäaineita, kuten endokannabinoideja. Niiden ansiota näyttää olevan lyhyenkin treenin aiheuttama muistin paraneminen.

Jo yksi 15 minuutin kova kuntopyörätreeni paransi motorista muistia reaktioaikaa mittaavissa muistitesteissä. Niin teki rennompikin, puolen tunnin treeni, tosin vähemmän. Muistin paraneminen oli suhteessa verestä mitattujen välittäjäaineiden tasoon. Niiden vaikutus näkyi aivokuvissa hippokampuksen ja häntätumakkeen eli tunnettujen muistialueiden aktivoitumisena.

Monet arkiset toimet kuten kävely tai kengännauhojen solmiminen ovat riippuvaisia motorisesta muistista. Tutkimuksen havainnoista saattaa olla hyötyä esimerkiksi kehiteltäessä lääkkeitä Parkinsonin tautiin, jossa edellä mainitut toimet ovat vaikeutuneet.

Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.

Lähde:

Scientific Reports, doi: 10.1038/s41598-020-72108-1

Lue lisää

Miten muuttuvat ruokailutavat yli 20 vuodessa? "Hyviä uutisia ja myös vähemmän hyviä"

Mikä tekee lepakoista vaarallisten virusten hautomoita?

Tuore tutkimus: Identtiset kaksoset eivät olekaan perimältään täysin samanlaisia

Liian vähän vai liian paljon liikuntaa? – Mitä enemmän liikettä arjessa, sen parempi, sanovat viralliset suositukset