Tiede & tekniikka

Laumauskossa luontoarvojen puoltajalle lyödään "ituhipin” leima

”Helppoa sieltä kehäkolmosen sisäpuolelta on huudella!” saa eläimiä tai luontoa puolustava kuulla hämmentävän usein.

Ihminen on laumaeläin. Varhaisten ihmisten selviytyminen oli yhteistyöstä kiinni, mikä taas vaati heimon löytämistä ja sen elämäntyyliin mukautumista. Yhä edelleen ihmisillä on erilaisia ”sisäryhmiä”, joiden arvoihin ja totuuksiin he sopeutuvat.

Laumauskoon liittyy vaaransa. Moni seuraa sisäryhmän arvoja ja totuuksia silloinkin, kun ne ovat osoittautuneet virheellisiksi. Paine sosiaaliseen hyväksyntään menee järjen ohi. Jos oman ryhmän äänekkäimmät kiljukaulat kiistävät ilmastonmuutoksen, hiljaisemmat saattavat taipua samaan.

Sisäryhmien kautta myös luokitellaan muita, pahimmillaan ennakkoluuloisesti. Luontoarvojen puoltajista tulee ”ituhippejä”, joita sättiä.

Maalaisuus ja kaupunkilaisuus ovat yksi sisäryhmän ja identiteetin muoto. Osa ihmisistä etsii heimoaan ”maalaisista” ja samalla omaksuu niitä arvoja ja totuuksia, joita maalaisuuteen liittää. Eri tavoin ajattelevat taas saatetaan niputtaa ”kaupunkilaisiksi”, jotka eivät tiedä sitten mistään mitään.

Kaupunkilaiseksi itsensä mieltävä puolestaan saattaa suhtautua maalaisiin ”juntteina”, ja epäsovun kitkaisa kehä on valmis.

Leimat kuitenkin menevät päin pöheikköä niin, että sammal lentää. Maailma ei ole mustavalkoinen ja ryhmissä on paljon päällekkäisyyttä, väriä ja vaihtelua.

Olen itse asunut elämästäni 30 vuotta maalla. Kun olen kaupungissa, kaipaan metsiä, multaa ja hiljaisuutta. Silti olen asunut myös kaupungeissa, ja teen niin nytkin. Moni muukin on kahden maan kansalainen – maaseudun ja kaupungin.

”Helppoa sieltä kehäkolmosen sisäpuolelta on huudella!” saa eläimiä tai luontoa puolustava kuulla kovin usein. Lause on aina hämmentänyt minua. En ole koskaan asunut kehäkolmosen sisäpuolella ja tunnen monia maalla asuvia, jotka vaativat eläinten ja luonnon parempaa kohtelua.

Eläinten ja luonnon kunnioitus ei ole kiinni asuinpaikkakunnasta: kaupunkilainen voi olla silmitön susivihaaja ja maalainen saattaa lätkäistä lautaselleen kasvispihvin.

Turhat ennakkoluulot johtavat someraivoihin ja siihen, että asioiden sijaan puhutaan pöhkösti henkilöiden taustoista. Samalla rakentavan keskustelun mahdollisuus romahtaa. Keskellä nykypäivän haasteita – eläinten kohtelu, lajisukupuutto, ilmastonmuutos, pandemiat – tälle romahdukselle ei ole aikaa.

Toivoa kuitenkin on. Parhaimmillaan kriittinen ajattelu yhdistää eri ryhmiin kuuluvia. Asioiden älyllisestä punnitsemisesta kiinnostuneet maalainen ja kaupunkilainen saattavat huomata seisovansa samalla maaperällä: sillä, josta kasvaa leimojen, heimojen ja kiukuttelun sijaan piskuisen planeettamme elämää turvaavaa yhteistyötä.

Elisa Aaltola on eläin- ja ympäristökysymyksiin keskittynyt filosofi, dosentti ja tutkija Turun yliopistossa.

”Helppoa sieltä kehäkolmosen sisäpuolelta on huudella!” saa eläimiä puolustava kuulla usein.

Lue lisää

Kiehtovat kanat

Kommentti: Kaupunkilais- ja maalaisserkut löivät kättä

Testi: Kuinka maalainen olet?

Video: Mininaudat ovat nyt suosittuja lemmikkejä Yhdysvalloissa – Rich Bogle esittelee miniatyyrikarjaansa