Tiede & tekniikka

Niinistö IS:lle: EU:n olisi pitänyt pystyä rokotehankinnoissa parempaan

Niinistön mukaan on selvää, että liikkumiskiellotkin voivat vielä olla tarpeen koronan virusmuunnosten kukistamistaistelussa.
LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Presidentti Sauli Niinistö kommentoi muun muassa rokotehankintoja Ilta-Sanomien haastattelussa lauantaina.

Presidentti Sauli Niinistö katsoo, että Euroopan unionin olisi pitänyt pystyä koronarokotteiden yhteishankinnassa parempaan. Niinistö arvioi asiaa Ilta-Sanomien haastattelussa lauantaina.

"Mitä (rokotteita) on tilattu ja mitä on sitovalla tavalla luvattu. Epäilemättä niissä olisi pitänyt onnistua paremmin. Meillä on esimerkkejä maista, jotka ovat onnistuneet EU:ta paremmin haalimaan rokotteita itselleen", presidentti sanoi.

Niinistö samalla arvioi rokotteiden myyntiluvat EU:ssa hyväksyvän Euroopan lääkeviraston (EMA) toimintaa.

"Astra Zenecan rokotteen kohdalla oltiin paljon jäljessä, nyt ollaan Johnson&Johnsonissa jäljessä."

Presidentti kommentoi myös sitä, pitäisikö Suomen pyrkiä hankkimaan rokotteita ohi EU:n hyväksymisprosessin.

"Olisi todella hankala tilanne, jos kansa epätoivoisesti huutaa Euroopassa rokotettavaksi pääsyä ja maailmalla rokotteita on tarjolla. Kaikkia mahdollisuuksia on arvioitava avoimesti."

Niinistön mukaan on selvää, että liikkumiskiellotkin voivat vielä olla tarpeen koronan virusmuunnosten kukistamistaistelussa. Hänen mukaansa Suomi on tilanteessa, jossa ongelmia tulee vain lisää. Tautimäärät kasvavat ripeästi.

"Kyllä siihen on reagoitava. Ehkä tulee joitain liikkumisrajoituksia, kuten meillä oli viime keväänäkin. En tiedä, tuleeko samanlaista, mutta pakko on reagoida."

Lue lisää

Suomessa on käynnissä tiettävästi kaksi rokotehanketta koronavirusta vastaan: Kehittäjät tähyävät ensimmäisen tautiaallon toiselle puolen

Rikkaat maat varaavat koronarokotteet köyhien nenän edestä, varoittaa kansalaisjärjestö

AstraZeneca: Koronarokote voi yhä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä

Lääkeyhtiö AstraZeneca keskeyttää koronarokotetestinsä – syynä koehenkilön selittämätön sairastuminen