Tiede & tekniikka

Isoisä löytyi lopulta dna-testin avulla, vaikka etsijää uhkasi jo epätoivo – "Olen ollut onnellinen uusista sukulaisistani, jotka ovat olleet jännällä tavalla tutun tuntuisia"

"Vasemmalla isäni Rainer ja oikealla hänen isänsä. Uskomattoman hienoa, että juuri tänään itsenäisyyspäivänä minulla on mahdollisuus tutustua uusiin, ihaniin sukulaisiini."
Kari Salonen
Solita Hyvärinen tutustui heinäkuun lopulla Yläneen kotiseutumuseon pihaan siirrettyyn mäkitupaan, jossa hänen vastikään löytyneen isoisänsä sisko oli asunut perheineen.

Turkulainen Solita Hyvärinen kertoi Facebook-sivullaan viime joulukuussa, että hän oli vihdoin löytänyt isänisänsä. Hän julkaisi kuvat isästään ja tämän isästä vierekkäin.

Ystävät peukuttivat, kommentoivat miesten yhdennäköisyyttä ja iloitsivat uutisesta.

Isoisää Hyvärinen oli etsinyt jo pitkään ja välillä vaipunut lähes epätoivoon.

"Pidin isoäidin puolisoa isoisänäni mutta tiesin aina, että hän ei ole isäni biologinen isä. Isän oikea isä oli isoäidin salaisuus."

Isättömyys näkyi isässä. "Isäni oli vaikea suhtautua minuun ja yleensä lapsiin."

Hyvärinen arvioi sen johtuvan siitä, että isällä ei ollut ei-toivottuna lapsena turvallista lapsuutta.

"Kun meillä oli riitoja, minulle sanottiin, että minun pitää ymmärtää häntä, koska hänellä oli ollut vaikea lapsuus."

Isä kuoli vuonna 2014. Aikaa kului ja yhä enemmän tuli pohdittua, miten isättömyys oli häneen vaikuttanut, Hyvärinen kertoo.

Dna-testin teettäminen alkoi kiinnostaa. Kun äidin kunto heikkeni, Hyvärinen päätti viimein toimia. Hän ja äiti teettivät kumpikin 59 euroa maksavan MyHeritage-testin keväällä 2019.

Äidin testi auttoi järjestelemään, mitkä osumat kuuluivat äidin ja mitkä isän puolelle. Äidin puolelta tuli valtavasti osumia, mutta isän puoleisia oli vaikea löytää.

Asiaa hankaloitti, että Lounais-Suomessa, josta isä oli kotoisin, on tehty testejä paljon vähemmän kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Hyvärinen tutki Turun kaupunginarkistossa isyyden vahvistamista koskevia oikeudenkäyntipöytäkirjoja, selvitti Kansallisarkistosta talokirjojen asukasluetteloita ja luki sanomalehtien mikrofilmeiltä sen ajan tärkeitä tapahtumia löytääkseen johtolankoja.

Hän lähestyi kahta mahdollisen ukkiehdokkaan jälkeläistä, jotka tekivät dna-testin. He eivät olleet lainkaan sukua.

Hyvärinen liittyi myös Facebook-ryhmään Biologisen isän etsintä geneettisen sukututkimuksen avulla ja pyysi apua sieltä. Lisäksi hän sai neuvoja kahdelta kokeneelta sukututkijalta.

"Yksin en päässyt enää eteenpäin ja olin aika toivoton."

Mielikuvitus alkoi lentää ja keksi kaksi mahdollisuutta: Isoisä oli ollut merimiehen poika, mitä puolsi Hyvärisen saama etnisyysarvio: 9,8 prosenttia Irlannista tai Skotlannista. Tai sitten piikana ollut isoäiti oli päässyt talon aikuisten kanssa tanssimaan ja ihastunut muusikkoon. Isoäiti nimittäin rakasti tanssimusiikkia.

Kun mikään ei tuntunut enää auttavan, Hyvärinen siirsi marraskuussa 2020 testituloksensa kahteen muuhun dna-palveluun: FamilyTreeDna:han ja kansainväliseen AncestryDna:han.

Ancestryn kautta löytyi Amerikassa asuva nainen, jonka kanssa Hyvärinen pohti sukulaisuutta. Asia ei kuitenkaan selvinnyt.

Sen sijaan FamilyTreeDna:n kautta löytyi sukulainen, jolla oli yhteistä perimää 9,8 prosenttia eli selkokielellä he olivat todennäköisimmin serkuksia tai toinen oli toisen täti tai eno.

Hyvin pian asia selvisi: serkku oli löytynyt ja sen kautta myös isoisä.

Samalla ratkesi sekin, että Amerikassa asuva nainen oli molempien pikkuserkku.

Mielikuvitus oli ollut oikeilla jäljillä: isoisä todella oli muusikko, hanuristi, joka kiersi orkestereineen esiintymässä ja oli Turun soitannollisen kerhon perustajajäsen, Hyvärinen huomauttaa.

"Isälleni olisi ollut iso asia saada tietää juuristaan. Uskon, että hän kärsi juurettomuudestaan aina jollakin tavalla."

Äiti ehti kuolla ennen kuin arvoitus ratkesi.

Kari Salonen
Hyvärisen käynti mäkituvassa avasi näkymiä menneeseen. "Tulee hyvä mieli, että se sukupolvi on selviytynyt. Kyllä me pärjätään, kun hekin ovat pärjänneet."

"Miksi isoäitini piti salaisuuden? Johtuiko se siitä, että hän sai tietää olevansa raskaana naimisissa olevalle miehelle?" Hyvärinen pohtii.

"Emme saa koskaan tietää."

Hyvärinen sai kertaheitolla kuusi serkkua ja lukuisia pikkuserkkuja. Hän on tutustunut isänsä puolisiskoon.

"Olen ollut onnellinen uusista sukulaisistani, jotka ovat olleet jännällä tavalla tutun tuntuisia, vilkkaita, ulospäinsuuntautuneita ja myönteisesti elämään suhtautuvia. Monet ovat yrittäjiä, kuten isänikin."

Hyvärinen vertaa tunnetta siihen, onko tuolissa kolme vai neljä jalkaa. "Kolmella pärjää hyvin, mutta neljällä on vakaampi istua."

Kari Salonen
"Keittiö" kertoo paljon siitä, miten tuvassa aikoinaan elettiin.

Minkälaista elämä oli isoisän aikaan? Sitä Hyvärinen pääsi pohtimaan Pöytyän Yläneellä, kun hän tutustui paikkakunnan kotiseutumuseoon siirrettyyn mäkitupaan.

Mäkituvassa oli asunut Hyvärisen isänisän sisko Tyyne Lavinaro perheineen.

Rakennus siirrettiin museoalueelle vuonna 1978, ja se on alkuperäisessä kunnossa, kertovat Heikki Salmi ja Elisa Niittymaa. He ovat museota ylläpitävän Yläneen kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäseniä.

Rakennus on tyypillinen mäkitupa: siinä on huone ja tampuuri eli eteinen.

Lavinaro tunnettiin toimeliaana ihmisenä, Niittymaa kertoo. Hän sai elantonsa luutia ja käsitöitä tekemällä. Välillä hän kävi taloissa töissä siellä missä kulloinkin tarvittiin työvoimaa eli oli aikansa kausityöntekijä.

Salmi muistaa olleensa Tyynen kanssa heinäpellolla pikkupoikana.

Huoneen yhdessä nurkassa on hella, kahdessa nurkassa ovat sängyt, sitten on pöytä, lipasto, tuoleja ja keinutuoli. Seinällä on ryijy. Käsitöiden teosta kertovat rukki, vyyhdinpuut ja kangaspuut.

Vesikelkka, ämmänlänget, taikinakaukalo ja pesusoikko muistuttavat, kuinka työlästä arki tuolloin oli.

Lehmää mäkitupalainen ei pystynyt pitämään, maata oli sen verran vähän. Sen sijaan talon päädyssä oli tiettävästi pieni katos, jossa asusteli porsas, Niittymaa kertoo.

Tuvan seinustalla kasvoi ruusuja ja rahakasvina kessua eli tupakkaa.

Kirkonruusuna tunnettu vaaleanvioletinpunainen kukka siirrettiin museoalueelle mäkituvan mukana. Tänä vuonna kirvat tosin tuhosivat kukat, Salmi harmittelee.

Käynti mäkituvassa avasi näkökulmia menneeseen.

"Se, että isotäti oli kasvattanut kukkia ja tehnyt vaativiakin käsitöitä, kertoi, että perheen elämänolosuhteet eivät olleet aivan huonot", Hyvärinen kertoo käynnin jälkeen

"Tulee hyvä mieli, että se sukupolvi on selviytynyt. Kyllä me pärjätään, kun hekin ovat pärjänneet.”

Kari Salonen
Heikki Salmi, Solita Hyvärinen ja Elisa Niittymaa tutkivat paikkaa, jossa mäkitupa aikoinaan seisoi. Paikka on yhä avoin ja siellä kasvavat muun muassa ruusu, harjanelikoita ja marjapensas.

Oman sukupuun täydentyminen on ollut Hyväriselle myönteinen asia. Hän kannustaa muitakin samassa tilanteessa olevia rohkeasti selvittämään juuriaan. Samalla on kuitenkin hyvä varautua ikäviin yllätyksiin.

Perinnöllisyystestin ohella sukulaisia kannattaa etsiä muita reittejä: kirkonkirjoja selvittämällä, talonkirjoja tutkimalla ja aikalaistekstejä lukemalla, Hyvärinen vinkkaa.

Jutun kirjoittaja on Solita Hyvärisen pikkuserkku.

Lue lisää

Omien sukujuurten löytäminen voi olla järkytys - Dna-testit tuovat esiin myös epämieluisia asioita

Petri ajoi tuhansia kilometrejä ja käytti paljon rahaa tuntemattoman isänsä etsimiseen: ”Nyt tiedän kuka olen”

Suvun salaisuus selvisi dna-testin avulla - Löytyi sekä isovanhemmat että uusi serkku

Koiramäen taloa kunnostetaan talkoovoimin – 1800-luvun tunnelma lumosi Mauri Kunnaksen