Tiede & tekniikka

Apple viivästyttää lastensuojeluominaisuuksiensa lanseerausta yksityisyydensuojakritiikin jälkeen

Yhtiö oli aiemmin kertonut, että sen valmistamat iPhone-puhelimet ja iPad-tabletit alkaisivat jatkossa automaattisesti tunnistaa yhtiön pilvipalveluihin ja viestialustoille ladattuja kuvia, jotka sisältävät mahdollisesti lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.
Lehtikuva/AFP
Applen uuden ominaisuuden pelätään luovan yhtiön laitteisiin arveluttavan takaportin.

Laitevalmistaja Apple on ilmoittanut lykkäävänsä uusien lastensuojelullisten työkalujensa lanseerausta sen jälkeen, kun yhtiö joutui yksityisyydensuojasta huolestuneiden kritiikin kohteeksi.

Yhtiö oli aiemmin kertonut julkisuuteen, että sen valmistamat iPhone-puhelimet ja iPad-tabletit alkaisivat jatkossa automaattisesti tunnistaa yhtiön pilvipalveluihin ja viestialustoille ladattuja kuvia, jotka sisältävät mahdollisesti lasten seksuaalista hyväksikäyttöä.

Joidenkin tietoturva-asiantuntijoiden ja kriitikoiden mukaan järjestelmä loisi käytännössä Applen järjestelmiin takaportin, jota voisivat käyttää esimerkiksi hallitukset kansalaistensa laajamittaiseen valvontaan.

Apple perusteli lykkäyspäätöstään muun muassa asiakkailta, kansalaisjärjestöiltä ja tutkijoilta saadulla palautteella. Yhtiö kertoi keräävänsä lähikuukausien aikana palautetta ja tekevänsä parannuksia, ennen kuin julkaisee kriittisen tärkeiksi kuvailemansa lastensuojelulliset ominaisuudet.

Käytäntöä kritisoineet toivottivat viivästyksen tervetulleeksi.

"On lupaavaa, että vastareaktio pakotti Applen lykkäämään tätä harkitsematonta ja vaarallista tarkkailusuunnitelmaa", sanoi Fight for the Future -järjestön edustaja Evan Greer.

"Heidän tulisi hyllyttää se pysyvästi", hän jatkoi.

Vaikka Apple on viitannut lykkäyspäätöksessä kansalaisjärjestöiltä tulleeseen palautteeseen, aivan kaikki järjestöt eivät ottaneet päätöstä vastaan ilolla.

"Apple oli valinnut sopusuhtaisen lähestymistavan, joka pyrki tasapainottamaan käyttäjäturvallisuutta ja yksityisyyttä, ja sen olisi tullut pysyä kannassaan", tviittasi National Society for the Prevention of Cruelty to Children -järjestön edustaja Andy Burrows.

Burrows kuvaili tuoreen päätöksen olleen uskomaton pettymys.

Uuden teknologian myötä Applen kannettavista laitteista löytyvien ohjelmistojen on mahdollista verrata käyttäjän laitteelta löytyviä kuvia vasten tietokantaa, johon on kerätty lasten hyväksikäyttöä esittäviä kuvia. Käyttäjän kuvia voitaisiin näin tarvittaessa ilmiantaa, kun niitä ladataan yhtiön iCloud-pilvipalveluun.

Apple kertoi aiemmin, että käyttäjätilin ilmiantaminen vaatisi, että järjestelmät tunnistaisivat tililtä vähintään 30 kuvaa. Tätä seuraisi vielä erillinen varmistusprosessi.

Toteutuessaan uudet valvontatyökalut olisivat merkittävä muutos Applen käytännöissä. Yhtiö on pitkään pitänyt pintansa ulkopuolisten pyrkiessä heikentämään yhtiön salauksia, jotka estävät ulkopuolisia näkemästä yksityisviestejä.

Yhtiön mukaan sillä itsellään olisi rajoitettu pääsy sääntöjä rikkoviin kuviin, jotka ilmiannettaisiin kadonneisiin lapsiin ja lasten hyväksikäyttöön keskittyvälle kansalliselle järjestölle.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin edustajat ovat varoittaneet, että niin sanottu päästä päähän -salaus voisi suojella muun muassa rikollisia ja terroristeja. Salaustekniikan myötä salaus ja sen purkaminen tapahtuvat lähettäjän ja vastaanottajan laitteilla ja viestit ovat täten vain heidän luettavissaan. Viranomaisten mukaan salaus voisi vaikeuttaa heidän toimintaansa, vaikka tutkinnalle olisi laillinen peruste.

Lue lisää

IS: Ravivalmentaja tyytyy saamaansa tuomioon törkeästä seksuaalirikoksesta

Tunnettu ravivalmentaja vankilaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi – lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö

Kuntaliitto haluaa työttömien asiakastiedot: ”Tiukka yksityisyydensuoja toimii ihmistä vastaan”

Applen tulos heikkeni, mutta ylitti kuitenkin analyytikoiden odotukset – iPhonejen myynti takkuilee