Tiede & tekniikka

Kyy on talvisin rauhallinen kämppäkaveri: Voi jakaa kolonsa monien eri saaliseläinten kanssa

Tiede & tekniikka 28.03.2017

Kevätauringon alkaessa lämmittää sulia etelärinteitä ja pellonreunoja, alkaa käärmehavaintojen kulta-aika.


Tuomo Kesäläinen
Käärmeet pitävät kivikoista, aurinko lämmittää kivet ja niiden koloihin on helppo vetäytyä suojaan.

Talvipesien ympäristössä sankoin joukoin parveilevat matelijat herättävät kiinnostusta, mutta myös pahennusta.

Etelä-Suomessa, maalis-huhtikuun vaihteessa, viimeistään kun aamut ovat plussan puolella ja päivälämpötila ehtii nousta kymmeneen asteeseen, alkaa talvipesillä näkyä liikettä.

Kyyt nousevat uuteen kevääseen.

Suomen pohjoinen sijainti tarjoaa suuren haasteen auringon lämmöstä energiansa saaville käärmeille.

Riittävän turvan tarjoava talvipesä on kohtalonkysymys. On arvioitu, että hyväksi todettuja talvipesiä on käytetty kymmeniä, jopa satoja vuosia. Liian kylmässä tai märässä eläimet menehtyvät.

"Viime vuosien talvet Etelä-Suomessa, jolloin pakkaset sekä vesikelit vaihtelevat, ovat heikentäneet kantoja", kyiden talvipesiä työkseen seuraava Timo Paasikunnas kertoo.

Potentiaalinen talvehtimispaikka voi löytyä esimerkiksi suurten puiden juurakoista, maan peittämistä kivikoista tai syvistä kallionhalkeamista.

Etelä-Suomessa kolon sopiva syvyys on puolisen metriä, mutta pohjoisemmassa täytyy hakeutua jopa puolentoista metrin syvyyteen. Hyvään paikkaan etsiytyvät monet eri lajit, saaliit ja saalistajat luopuvat rooleistaan ja keskittyvät selviämiseen pitkästä talvesta.

"Olen kaapelikameralla kuvannut samassa kolossa kyitä, rantakäärmeitä ja sisiliskoja, jopa rupikonnia", Paasikunnas mainitsee.

Kyy on maailman pohjoisin käärmelaji.

"Kyytä on mainittu tavatun jopa Nuorgamissa, mutta kyseessä lienee yksittäisen yksilön satunnainen kulkeutuminen. Vakinaisempia havaintoja on tehty Saariselän ja Inarijärven korkeudella. Kyyn levinneisyys rajoittuu pohjoisimmillaan 67–69 leveysasteeseen", kyiden tavat tunteva Paasikunnas kertoo.

Pohjoisen ankaraan ilmastoon sopeutunut kyy on selviytyjä, joka levisi maahamme pian jääkauden päättymisen jälkeen.

"Käärmeiden levittäytymisen mahdollistavana tekijänä pidetään jääkauden jälkeisen maan paljastumista ja maayhteyksien syntymistä. Suomeen matelijoita on levittäytynyt kahdesta suunnasta, kaakosta sekä Pohjanlahden pohjoispuolen kautta", Paasikunnas selventää.

Uusien käärmelajien saapumista maahamme luontaisia reittejä pitkin ilmaston lämpenemisen myötä Paasikunnas pitää lähes mahdottomana, sillä lähialueilla ei elä siihen soveltuvia lajeja.

Ahvenanmaalla elävän kangaskäärmeen siirtymistä Manner-Suomen puolelle käärme-ekspertti pitää täysin mahdollisena. "Tärkeintä on, ettei sitä aleta ihmisen toimesta siirtämään Manner-Suomeen", hän jyrähtää.

Paasikunnas on kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) lajien suojelukomission kyyasiantuntija. Aktiivinen kyiden puolestapuhuja kertoo myös kyiden mahdollisista hyödyistä ikävien sairauksien ehkäisijänä.

"Kyy voi osaltaan välillisesti hidastaa puutiaisten kantaman borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen leviämistä. Kyy vaikuttaa myös myyräkuumeen leviämiseen vähentävästi."

Aikuiset kyyt käyttävät ravinnokseen pääasiassa myyriä, joita puutiaisen toukka tarvitsee ensimmäiseksi isäntäeläimekseen.

Paasikunnas on tutkimuksissaan selvittänyt koiraskyyn syövän aktiivisena kautenaan keskimäärin 6–11 myyrää, myyrä taas voi kerralla kantaa arviolta 8–25 punkkia. Näin yhden kyyn avulla häviää kymmeniä, ellei satoja puutiaisia kaudessa.

Myrkyllinen kyy ei ole erityisen pidetty naapuri ja pihapiiriin kiemurtelevien käärmeiden karkotukseen on esitetty jos jonkinlaista vippaskonstia. Etikka, kissanhiekka, tuhka sekä erilaiset elektroniset ultraääni- ja impulssikarkottimet on todettu toimimattomiksi.

Dieselin tai polttoöljyn valuttaminen luontoon käärmeiden karkottamiseksi on myös muulle ympäristölle erittäin haitallista.

Tiukkaan juurtunut uskomus muurahaisten käärmeitä karkottava vaikutuksesta on myytti sekin.

"Olen kuvannut useampia paikkoja, joissa kyiden talvipesän vieressä on ollut kekomuurahaisten pesä, kyyt ovat myös paritellen kevään lämmössä samalla alueella missä muurahaisia vilistelee", Paasikunnas huomauttaa.

Lisääntynyt maankäyttö on kaventanut kyyn elintilaa ja selviytymismahdollisuuksia, kyykannat ovat taantuneet myös niihin kohdistuneiden vainojen takia. Myös liikenteen sekä tieverkoston laajeneminen vaikuttaa kyykantojen vähenemiseen.

"Olen tieliikenteen uhriksi joutuneiden matelijoiden laskennoissa huonoimmillaan laskenut vilkkaasti liikennöidyiltä ja kyyn elinalueilla sijaitsevilta teiltä, yhden ajokerran aikana, 35 kilometrin matkalta lähes kaksikymmentä yliajettua kyytä", Paasikannas kertoo surullisista tilastoista.

"Ikävintä on se, että autoilijat tähtäävät tiellä olevaan 'käärmeen näköiseen kohteeseen' ja vaikka kohteena olisi vihattu kyy, yliajetuksi tulee myös rauhoitettuja vaskitsoja ja rantakäärmeitä."

Kaikesta huolimatta osassa maata on edelleen vakaa kyykanta. Kyyn ja yleensä käärmekantojen tila pitäisi saada pysymään sellaisena, mikä se parhailla alueilla on.

"Emme saa päästää kyyn tilaa luonnossamme sellaiseen tulevaisuuden tilanteeseen, jossa viimeisiä suomalaisia kyitä tai muita käärmeitä yritetään pelastaa eläintarhojen viimeisillä yksilöillä", kyyasiantuntija korostaa.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT