Tiede & tekniikka

Lähes koko Suomeen levinnyt kansalliskala ahven on utelias

Kyrmyniskaiseksi ja piikikkääksi mainittu ahven on utelias ja sosiaalinen parvieläjä.
Kari Salonen
Raitapaitaisella ahvenella on etummaisen selkäevän takaosassa musta täplä, jota se käyttää pelotteena muille kaloille.

Ahven on arvioitu Suomen yleisimmäksi kalaksi. Sitä on tavattu kaikista vesistöistä aivan Käsivarren pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Ahvenelle sopivat myös Itämeren murtovedet.

Ahvenen levinneisyys ulottuu Euroopasta Siperiaan. Etelä-Euroopan niemimailla ja Pohjois-Atlantin saarilla sitä ei esiinny.

"Pohjois-Amerikassa on kelta-ahven, joka on samannäköinen ja täyttää pitkälti samaa ekologista lokeroa, mutta on kooltaan meikäläistä ahventa pienempi", sanoo apulaisprofessori Anssi Vainikka Itä-Suomen yliopistosta.

Suomessa on tutkittu ahvenen käyttäytymistä.

"Meitä kiinnosti pilkkijöiden havainto: kun mennään uuteen paikkaan pilkkimään, avannosta tulee ensin iso ahven ja kalakoko pienenee, mitä kauemmin pilkkii", Vainikka kertoo.

"Koepilkinnöissämme osoittautui, että vain kahdessa järvessä tutkituista kymmenestä isot ahvenet todella tilastollisesti tulivat ensin."

Seuraavaksi tutkijat selvittivät Oulujärvellä, olivatko ensin pyydetyt ahvenet muita rohkeampia tai aggressiivisempia, mutta tilastollista eroa ei havaittu.

Lopulta tutkijat toteuttivat kokeen, jossa yhdistettiin pyyntijärjestys ja -menetelmä.

"Ensin kaloja pyydystettiin uudesta avannosta värikoukulla niin kauan kuin siihen iski ahvenia ja merkittiin pyydystysjärjestys. Kun niitä ei enää tullut, vaihdettiin mormuskaan ja surviaissääsken toukkiin ja pyydettiin niilläkin niin kauan kuin ahvenia tuli. Nekin merkittiin."

Kaikki pyydystetyt ja merkityt ahvenet siirrettiin vakio-olosuhteisiin, joissa niiden käyttäytymistä tutkittiin.

"Ne, jotka pyydystettiin ensin värikoukulla, olivat koeolosuhteissa uteliaimpia ja aktiivisimpia kokeen alussa. Se osoitti, että kalastusalttius on niitten luonteessa. Pilkkiin ottavat ensimmäisinä uteliaimmat", Vainikka summaa.

"Ahven on parvikala. Kun parvi saalistaa, siinä ehkä uteliain tarttuu ensin vieheeseen ja muutkin rohkaistuvat. Varmasti on tärkeätä, kuka ensimmäisenä tarttuu uuteen ruokaan", Vainikka pohtii.

Ahven on monimuotoinen kala ja siitä on tutkittu muun muassa kasvunopeuden ja käyttäytymisen periytymistä.

"Ruotsalaistutkimuksissa on selvinnyt, että isoissa järvissä on ulappa-ahvenia, jotka ovat suurimman osan ajastaan ulapalla. Ne ovat solakamman mallisia kuin rantavyöhykkeessä elävät ja niillä on erilaiset elämäntavat", Vainikka kertoo.

Ruotsalaistutkimuksissa on myös käynyt ilmi, että samassa vesistössä elävillä ahvenilla on isot geneettiset erot esimerkiksi eri lahtien välillä.

"Joka poukamassa elää vähän niin kuin oma sukulaisporukka."

Tutkimukset ovat Vainikan mukaan osoittaneet, että kalat eivät ole läheskään niin samanlaisia kuin on oletettu. Istutuksissa pitäisikin hänen mielestään sen vuoksi tarkemmin miettiä, millä tavalla eri alueilta peräisin olevia kalakantoja sekoitetaan.

"Ahvenella ja kuhallakin on ilmeisesti jonkinlaista kotipaikkauskollisuutta. Jos joku kanta tehopyydetään, saattaa mennä vuosikymmeniä, ennen kuin tyhjäksi pyydetty alue taas täyttyy."

Muualla Euroopassa ahventa viljellään ruokakalaksi. Suomessa ahventa ei viljellä, mutta tutkimuksia viljelymahdollisuuksista on tehty. Ongelmia on osoittautunut olevan runsaasti.

"Ahven on äärettömän herkkä stressille ja laitosolosuhteille. Kun olemme katiskalla pyytäneet ahvenia, ne ovat saaneet katiskasta ihovaurioita ja sen seurauksena vesihometta ja usein kuolleet parin viikon sisällä", Vainikka kertoo.

Ihon vaurioherkkyyden vuoksi katiskakalastettuja ahvenia ei pitäisi vapauttaa takaisin vesistöön. Viehekalastuksessa tilanne on toinen. Yleensä ahvenet siinä välttyvät ihovaurioilta, ja ne voidaan vapauttaa takaisin vesistöön.

"Katiskalla pyynti ja vapauttaminen ovat tosi raakaa ahvenelle. Se liittyy viljelyynkin, tautiongelmat voivat olla isoja ja kuolleisuuskin on viljelyssä iso. Villiahven on hankala saada laitoksessa pärjäämään"

Stressiherkkyyden vuoksi ahvenia on Suomessa yhden sukupolven verran yritetty jalostaa laitosviljelyyn sopiviksi.

Belgiassa jalostusta on viety pidemmälle.

"Siellä on katsottu neljä sukupolvea stressivasteita ja osoitettu, että mitä useamman sukupolven ahvenet ovat laitoksessa, sitä vähemmän ne stressaantuvat. Lopulta kanta kesyyntyy ja sietää laitosolosuhteita. Viljely ei onnistu niin, että pyydetään katiskalla ahvenia ja ruvetaan kasvattamaan niitä", Vainikka huomauttaa.

Yksi suomalaisen ahventen laitoskasvatuksen ongelmista on kalojen hidas kasvu. Se johtuu suoraan kylmästä viljelyvedestä.

"Ahven kyllä kasvaa todella nopeasti laitosolosuhteissa, jos vesi on yli 15-asteista. Keski-Euroopassa kasvatukseen käytetään yli 20-asteista vettä ja saadaan kalat vuodessa yli 200-grammaisiksi", Vainikka mainitsee.

"Jos meillä kasvatetaan ahvenia järvivedessä, viljelykierto on kolme vuotta, mikä on kasvattajille liian pitkä aika. Kiertovesilaitoksissa, joissa veden lämmittäminen on mahdollista, viljelykierto pystytään nopeuttamaan."

Suomalaisissa ahvenen viljelykokeissa luonnosta pyydystettyjä kaloja yritettiin myös opettaa syömään rehua.

"Luonnosta tuodut kalat, jotka olivat syöneet vain eläinplanktonia, eivät tahtoneet oppia syömään rehua, eivätkä oppineet kopioimaan rehunsyöntikäyttäytymistä tutoreina käyttämiltämme taimenilta. Toistaiseksi ei ole tehty koetta, jossa ahventa olisi käytetty tutorina", Vainikka kertoo.

Ahvenet kasvavat luonnossa eri ympäristöissä eri nopeudella. Kasvunopeus riippuu ravintotilanteessa. Rannikkovesissä ahvenet yleensä kasvavat sisävesiahvenia nopeammin.

"Kun ravintoa on paremmin, joissakin rehevissä järvissä, ja karuissakin vesissä, joissa on katkaa, ahven kasvaa hyvin", Vainikka sanoo.

Joissakin järvissä ahvenet jäävät kääpiökasvuisiksi.

"Ahvenen populaatiodynamiikka on mielenkiintoinen. Voi olla, että on luonnontilaisia järviä, joissa toisinaan on vain isoja ahvenia ja toisinaan vain pieniä", Vainikka mainitsee.

"Jos pienistä yksittäinen onnekas onnistuu kasvamaan niin isoksi, että rupeaa syömään kavereitaan, se kasvaa nopeasti. Saattaa olla, että lopulta jäljellä ei ole kuin muutama iso ahven, jotka syövät vuosittaisen jälkikasvun ja kuolevat lopulta vanhuuteen. Sitten kierto alkaa taas alusta."

Järven ahvenkanta voi olla kääpiöitynyttä, jos petokalat on pyydetty pois.

"Suomessa on monissa mökkijärvissä iso ongelma. Kun hauet on verkotettu pois, ahvenet eivät enää kasva, kun pientä ahventa on liikaa. Tasapaino pitäisi pystyä säilyttämään."

Jos vesistössä ahven on valtalaji, sitä voi Vainikan mielestä pyytää pois. Tilanne on toinen, jos rehevässä vesistössä särkikalat ovat enemmistönä.

"Ahvenia ei missään tapauksessa pitäisi poistaa, sillä 15–16-sentin koon saavuttamisen jälkeen ne ovat tosi merkittäviä petoja, kun niitä on riittävän paljon. Hoitokalastusprojekteissa tätä ei aina riittävästi ajatella", Vainikka sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aarre: Ahvensaalis mielessä? Näillä vinkeillä onnistut ahvenen pyynnissä

Hiillosahven

Lisää kotimaista kalaa pöytään