Tiede & tekniikka

Suomalaisyliopiston tutkijat kehittivät uusia tekniikoita sähköverkon vikatilanteisiin: "Näyttää erittäin lupaavalta"

Tiede & tekniikka 19.09.2017

Yksi sähkönjakeluverkkojen suurimmista haasteista on ollut maasulkuvikojen paikallistaminen.


Jaana Kankaanpää
Yksi sähkönjakeluverkkojen suurimmista haasteista on ollut maasulkuvikojen paikallistaminen.

Vaasan yliopiston tutkijat ovat kehittäneet tutkimushankkeessaan uusia tekniikoita sähköverkon vikatilanteisiin ja hajautetun energian tuotannon hallintaan.

Yksi sähkönjakeluverkkojen suurimmista haasteista on ollut maasulkuvikojen paikallistaminen.

"Tutkimuksen mukaan niin sanottuun virran vastakomponenttiin perustuva menetelmä näyttää erittäin lupaavalta. Tähän tekniikkaan liittyen tehtiin myös keksintö, jonka hyödyntämisestä on käynnistetty neuvottelut Vaasan yliopiston ja kahden yrityksen kesken", Vaasan yliopiston sähkötekniikan professori Kimmo Kauhaniemi sanoo yliopiston tiedotteessa.

Protect-DG-tutkimushankkeen tulosseminaari järjestettiin Vaasan yliopistolla tänään tiistaina. Kaksi vuotta kestänyt hanke toteutettiin yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Hankkeen päärahoitus tuli Euroopan aluekehitysrahastosta Tekesin INKA-ohjelman kautta. Rahoitusta täydensivät Energiateollisuuden Sähkötutkimuspooli sekä joukko yrityksiä, jotka toivat hankkeeseen myös asiantuntemusta johtoryhmätyöskentelyn kautta.

Hankkeen tavoitteena oli kehittää menetelmiä keskijänniteverkon vianpaikannukseen, tahattoman saarekekäytön estämiseen ja pientuotannon ohjaukseen, erityisesti verkkoon syötettävää signaalia hyödyntäen tai IEC 61850 -standardia soveltaen.

Kansainvälistä sähköasemien ja älykkäiden sähköverkkojen IEC 61850 -standardia sovellettiin tutkimuksessa demonstroimalla sen mahdollisuuksia saarekekäytön estosuojauksessa ja valokaarisuojauksessa. Sovellusmahdollisuuksia löydettiin myös sähkön pientuotannon ja mikrosähköverkkojen ohjauksessa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit