Ulkomaat

Kymmeniä loukkaantui, kun auto ajoi karnevaalikulkueen yleisöön Saksassa

Poliisin mukaan vielä on liian varhaista sanoa, ajoiko kuski ihmisjoukkoon tahallaan.
Poliisin mukaan auton kuljettaja on otettu kiinni. Poliisin mukaan vielä on liian varhaista sanoa, ajoiko kuski ihmisjoukkoon tahallaan. LEHTIKUVA/DPA

Useita kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut auton ajettua karnevaalikulkueen yleisöön Volkmarsenissa Keski-Saksassa, kertoo poliisi. Sen mukaan vielä on liian varhaista sanoa, ajoiko kuski ihmisjoukkoon tahallaan.

Paikallisen median mukaan osa loukkaantuneista on pieniä lapsia.

Kukaan ei tiettävästi kuollut.

"Ensitietojen mukaan useita ihmisiä on loukkaantunut", läheisen Kasselin kaupungin poliisi kertoi tiedotteessaan.

Median mukaan paikalla on useita ambulansseja ja helikopteri.

Poliisin mukaan auton kuljettaja on otettu kiinni ja häntä kuulustellaan. Poliisin mukaan vielä on liian varhaista sanoa, ajoiko kuski ihmisjoukkoon tahallaan. Hessenschau-lehdessä silminnäkijät kuvailevat kuskia 20–30-vuotiaaksi mieheksi.

Frankfurter Ruddschau -lehden haastattelemien silminnäkijöiden mukaan kuski oli ajanut hopeanvärisellä Mercedes Benz -henkilöautollaan väkijoukkoon täyttä vauhtia. Silminnäkijöiden mukaan kuski olisi tähdännyt autollaan lapsiin, mutta tästäkään ei ole varmuutta.

Poliisi on sulkenut alueen sekä kehottanut ihmisiä olemaan spekuloimatta tilanteella ja pidättäytymään huhujen levittämisestä.

Tapaus sattui puoli kolmen aikaan iltapäivällä paikallista aikaa ruusumaanantaita juhlistavassa paraatissa. Ruusumaanantai on Saksan katolisessa karnevaaliperinteessä tärkein juhlapäivä. Kaikki ruusumaanantain karnevaalikulkueet osavaltiossa on peruttu varmuuden vuoksi.

Tapaus muistuttaa vuoden 2016 terrori-iskua, jolloin jihadisti tappoi äärijärjestö Isisin nimissä 12 ihmistä ajettuaan ihmisjoukkoon berliiniläisillä joulumarkkinoilla.

Volkmarsenin pikkukaupunki sijaitsee Hessenin osavaltiossa Düsseldorfin itäpuolella.

Lue lisää

Jasmine Repo menetti auto-onnettomuudessa kymmenen vuotta sitten ystävänsä ja kävelykyvyn – tänä vuonna hän ei halua surra vaan juhlii uutta, ihanaa elämäänsä

Sotkamo-lehti: Kolme autoa törmäsi yhteen metsäpeuraan

Ulkoministeri Haavisto matkustaa Afrikan sarveen EU:n korkean edustajan pyynnöstä

EU yrittää kehittää vastausta Venäjän toimiin Navalnyia ja tämän tukijoita vastaan