Ulkomaat

EU-maat sopivat 30 päivän matkustusrajoituksista EU:n ulkorajoille

EU-maiden johtajat kokoustavat koronavirustilanteen aikana videoyhteyden kautta.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin mukaan EU-maat ovat myös valmiita auttamaan EU-kansalaisia palaamaan kotimaihinsa unionin ulkopuolelta. LEHTIKUVA/AFP

EU-maiden johtajat ovat sopineet 30 päivän matkustusrajoituksista EU:n ulkorajoille. Rajoituksen käyttöönotosta kukin EU-maa huolehtii erikseen.

Moni jäsenmaista on jo ehtinyt ilmoittaa kansallisista rajapäätöksistään, Suomi mukaan lukien.

Hallitus kertoi tiistaina, että Suomen rajaliikennettä aletaan rajoittaa torstaina 19. maaliskuuta vuorokauden vaihtuessa. Rajoitukset koskevat sekä sisä- että ulkorajaa.

EU-maiden johtajat keskustelivat rajaliikenteestä tiistaisessa videokokouksessaan. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin mukaan EU-maat ovat myös valmiita auttamaan jumiin jääneitä EU-kansalaisia palaamaan kotimaihinsa EU:n ulkopuolelta.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti, että EU:n sisärajoilla olevien liikkumisrajoitusten aiheuttamat tukokset ja ruuhkat on ratkaistava, jotta tavaraliikenne pääsee kulkemaan ja työmatkalaiset voivat kulkea töihinsä.

Koronavirustilanteen vuoksi EU-johtajien ensi viikolle suunnitellun huippukokouksen fyysinen tapaaminen on peruttu. Huippukokouksia johtava Michel sanoi, että EU-maiden johtajat kokoustavat videoyhteyden kautta ensi viikollakin.

EU-johtajien videokokouksessa käytiin läpi myös koronaviruskriisin taloudellisia vaikutuksia ja EU:n mahdollisuuksia puuttua niihin.

Komissio esitteli taloustoimia viime perjantaina, mutta von der Leyen totesi, että sen jälkeen tilanne on mennyt merkittävästi huonompaan suuntaan.

Järeämpiä toimia on luvassa: Von der Leyenin mukaan komissio valmistelee tällä esitystä yleisen poikkeuslausekkeen käyttöönottoa vakaus- ja kasvusopimukseen.

"Tuomme esityksen neuvostolle lähipäivinä. Haluan korostaa vielä kerran, että me olemme valmiita tekemään kaiken, mikä on tarpeen", von der Leyen sanoi.

STT:n haastattelemat tutkijat arvioivat, että EU-koordinaatio on käynnistynyt hitaasti, mutta päässyt viime aikoina parempaan vauhtiin.

Kansainväliseen talouteen erikoistuneen Bruegel-tutkimuslaitoksen johtaja Guntram Wolff arvioi, että jäsenmaiden ensimmäisissä toimissa näkyi myös solidaarisuuden puutetta.

"Mielestäni viimeisten parin viikon aikana päätöksentekijät ovat havahtuneet haasteeseen", Wolff sanoi STT:lle.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmapäällikkö Juha Jokela arvioi, että EU-tason koordinointia vaikeuttaa se, että kullakin jäsenmaalla on kiire pitää huolta omasta kansallisesta varautumisesta, koska viruksen leviäminen koskettaa jokaista EU-maata.

"Tilanne on siitä poikkeuksellinen, että tässä on kaikki jäsenmaat saman riskin tai uhkakuvan puitteissa ja jokainen pyrkii varautumaan omaan tilanteeseensa", Jokela sanoi.

Lue lisää