Espanjan koronakuolemat lisääntyivät vuorokaudessa 832:lla, Brunei kertoi ensimmäisestä koronaviruskuolemasta - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Espanjan koronakuolemat lisääntyivät vuorokaudessa 832:lla, Brunei kertoi ensimmäisestä koronaviruskuolemasta

Espanjassa kuolleiden määrä on suurin yhdessä päivässä epidemian aikana.
Koronavirus on jälleen tappanut satoja ihmisiä yhden päivän aikana Espanjassa. Lehtikuva/AFP

Espanjassa 832 ihmistä on kuollut koronaviruksen seurauksena vuorokauden aikana. Määrä on suurin yhdessä päivässä epidemian aikana. Yhteensä kuolleita on jo liki 5 700.

Espanjassa on todettu virallisesti noin 72 300 koronavirustartuntaa.

Brunei on ilmoittanut maan ensimmäisestä koronaviruksen aiheuttamasta kuolemantapauksesta. Kuollut oli 64-vuotias mies.

Mies oli matkustanut Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin, mutta ei ollut osallistunut siellä pidettyyn suureen islamilaiseen kokoontumiseen viime kuussa. Viranomaisten mukaan vaikuttaa siltä, että koronavirus on levinnyt alueella osin juuri tämän kokoontumisen vuoksi.

Brunein sulttaanikunta sijaitsee Aasiassa Borneon saarella, Malesian naapurissa.

Lue lisää

Espanja aikoo pidentää poikkeustilaa jälleen kerran – kyseessä jo kuudes pidennys koronakriisin aikana

Espanjassa avataan uimarantoja, koronarajoitukset höllentyvät myös Madridissa ja Barcelonassa

Suomi valitsi aseekseen taistelussa koronaa vastaan hybridistrategian, jossa virusta metsästetään monin keinoin

Espanjassa maskipakko kaikille kuusi vuotta täyttäneille – maskia käytettävä, kun turvaväliä ei voi pitää