Britannian pääministeri Johnson sairaalahoitoon koronavirustartuntansa takia – jatkaa edelleen tehtävässään - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Britannian pääministeri Johnson sairaalahoitoon koronavirustartuntansa takia – jatkaa edelleen tehtävässään

Johnsonin oli määrä palata töihin perjantaina seitsemän päivän kotieristyksen jälkeen.
Pääministeri Boris Johnson kertoi kymmenen päivää sitten, että hänen koronavirustestinsä oli positiivinen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / AFP

Britanniassa pääministeri Boris Johnson on siirtynyt sunnuntaina illalla sairaalaan koronavirustartuntansa takia. Pääministerin esikunnan mukaan kyse on varotoimista ja sairaalassa otetaan testejä. Asiasta kertoo muun muassa Guardian.

Johnson, 55, kertoi kymmenen päivää sitten, että hänen koronavirustestinsä oli positiivinen. Sen jälkeen pääministeri vetäytyi eristykseen ja on työskennellyt virka-asunnoltaan.

Pääministerin tiedottajan mukaan Johnsonilla on edelleen ollut sitkeitä oireita ja hän siirtyi sairaalaan lääkärinsä suosituksesta. Yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Johnsonin on määrä olla sairaalassa yli yön.

Guardianin mukaan Johnson jatkaa edelleen tehtävässään.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Johnsonin oli määrä palata töihin perjantaina seitsemän päivän kotieristyksen jälkeen. Hänellä oli kuitenkin tuolloin edelleen korkea kuume, joten eristystä päätettiin jatkaa.

BBC:n mukaan Johnson nähtiin viimeksi julkisuudessa torstaina. Hän osallistui tuolloin asunnollaan tapahtumaan, jossa terveydenhuollon työntekijöille osoitetaan kiitoksia ja suosiota taputtamalla.

Myös Johnsonin kumppani, parin ensimmäistä lasta odottava Carrie Symonds on kertonut olleensa sairaana. Hän sanoi olevansa toipumassa.

Britanniassa koronavirustartunta todettiin aiemmin myös terveysministeri Matt Hancockilla. Hän palasi töihin perjantaina viikon kotonaolon jälkeen.

Lue lisää

EU-elvytyksessä Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä

Osalle suomalaisista perusruuan valmistus on vaikeaa, Marttaliiton asiantuntijat kertovat – "Saatetaan osata tehdä herkkuruokaa, mutta ihan arkiruokaa ei"

Loppuuko happi koronan tyrskyissä? – Monessa Euroopan maassa happipullot loppuivat pandemiassa, kankaanpääläiselle Lasergasille vihdoin väläys vihreää valoa

THL: Uusia koronaan liittyviä kuolemia neljä – kokonaismäärä lähes 300