Kiinalainen kaupunki eristettiin – koronaviruksen toisen aallon pelätään iskevän - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Kiinalainen kaupunki eristettiin – koronaviruksen toisen aallon pelätään iskevän

Koulut ehtivät olla auki muutaman viikon ennen kuin ne suljettiin uudelleen.
LEHTIKUVA/AFP
Kiina on pääosin saanut koronaviruksen hallintaan, mutta maassa pelätään uuden tartunta-aallon lähtevän leviämään, kun rajoitustoimia puretaan.

Kiinan koillisosassa sijaitseva Jilinin kaupunki on sulkenut osittain rajansa ja katkaissut liikenneyhteyksiä uusien koronavirustartuntojen vuoksi.

Neljänmiljoonan asukkaan kaupunki on keskeyttänyt bussiliikenteen ja sallii asukkaidensa poistua vain, jos he voivat osoittaa negatiivisen testituloksen.

Kaupungissa on suljettu elokuvateatterit, kuntosalit, nettikahvilat ja muut vastaavat sisätiloissa toimivat palvelut. Apteekit on määrätty ilmoittamaan kuume- ja antiviruslääkkeiden myynnistä. Koulut ehtivät olla auki muutaman viikon ennen kuin ne suljettiin uudelleen.

Uusia tartuntoja on keskiviikon aikana todettu kuusi. Tartuntoja on jäljitetty paikallisen pesulan työntekijään. Hänen arvioidaan tartuttaneen 21 ihmistä. Jilinin varapormestarin mukaan tartuntatilanne on erittäin vakava ja monimutkainen.

Viranomaiset jäljittävät myös toista mahdollista tartuntaketjua, jonka pelätään alkaneen Jiaohen kaupunginosassa pidetyistä häistä. Häävieraita kehotettiin ilmoittautumaan viranomaisille ja pysymään kotona.

Kiina on pääosin saanut koronaviruksen hallintaan, mutta maassa pelätään uuden tartunta-aallon lähtevän leviämään, kun rajoitustoimia puretaan. Uusia tapauksia on todettu myös taudin alkupisteenä pidetyssä Wuhanissa.

Wuhanissa ei ollut löydetty uusia tartuntoja viikkoihin, mutta uusien tapauksien takia kaupungissa on määrä testata kaikki 11 miljoonaa asukasta.

Brasiliassa on rekisteröity tähän asti suurin määrä koronaviruskuolemia yhdessä päivässä. Terveysministeriön mukaan tiistaina kuolleita laskettiin olleen 881.

Brasiliasta on tullut Latinalaisen Amerikan pahiten koronaviruksesta kärsinyt maa. Maailmanlaajuisessa vertailussa se on noussut kuudenneksi. Tartuntoja on liki 178 000 ja kuolleita 12 400. Suhteessa asukaslukuun siellä on 838 tartuntaa ja 59 kuolemantapausta miljoonaa asukasta kohti.

Asiantuntijoiden mukaan todelliset tartuntamäärät ovat todennäköisesti selvästi suuremmat, sillä Brasiliassa testataan vain sairaalahoitoon tuodut potilaat.

Presidentti Jair Bolsonaro on nimittänyt koronavirusta "pikkuflunssaksi", luonnehtinut rajoitustoimia turhaksi hysteriaksi ja vaatinut paikallisviranomaisia lopettamaan ne.

Koronaviruksen lisäksi Brasiliassa kiehuu Bolsonaron ympärillä poliittinen skandaali. Presidentin epäillään yrittäneen järjestää korkeille poliisiviranomaisille potkuja suojellakseen itseään ja perhettään korruptiotutkimuksilta. Korkein oikeus on määrännyt tutkittavaksi, onko presidentti puuttunut poliisin toimintaan.

Epäilyt Bolsonaroa kohtaan muuttuivat entistä vakavammiksi, kun tutkijat saivat nähdäkseen videonauhoituksen hallituksen kokouksesta, jossa presidentti puhuu perheensä suojelemisesta. Bolsonaro selittää puhuneensa tuolloin perheensä fyysisestä turvallisuudesta.

Mahdollisen virkasyytteen nostamisesta päättää Brasilian kongressi.

Lue lisää

VR lopettaa toistaiseksi lipunmyynnin kaukojunissa – syynä koronavirus

Italia avaa rajansa eurooppalaisille

Tutkijaryhmä suosittelee maskien käyttöä koronapandemian tukahduttamiseen

THL: Suomessa kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa