Euroopan maat höllentävät koronarajoituksiaan – Italiassa avautuvat kirkot, kahvilat ja kampaamot - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Euroopan maat höllentävät koronarajoituksiaan – Italiassa avautuvat kirkot, kahvilat ja kampaamot

Italian rajoituksia noudattanut Vatikaani on avannut Pietarinkirkon.
LEHTIKUVA/AFP
Italia on höllentämässä koronarajoituksia. Pyöräilijät ohittamassa Rooman kuuluisaa Colosseumia 8. toukokuuta.

Useat Euroopan maat höllentävät tänään koronarajoituksiaan.

Italiassa ovensa saavat avata muun muassa kirkot, baarit, kahvilat ja kampaamot kahden kuukauden kiinni olon jälkeen. Myös suljettuna olleita kauppoja avautuu.

Italian rajoituksia noudattanut Vatikaani on sekin avannut jälleen Pietarinkirkon, joka suljettiin maaliskuun alkupuolella. Avautumista odotti muutama ihminen pysytellen erillään toisistaan. Heidän lämpönsä mitattiin ennen sisäänpääsyä.

Kirkkojen avautuminen merkitsee sitä, että italialaiset voivat jälleen käydä messuissa ja järjestää kirkollisia tilaisuuksia, kuten hautajaisia ja häitä, kunhan noudattavat tiettyjä varotoimia. Näihin lukeutuvat kasvomaskit ja fyysisen etäisyyden pitäminen.

Tätä ennenkin monissa kirkoissa on voinut käydä rukoilemassa.

Tanskassa puolestaan yläasteen ja lukion oppilaat palaavat kouluihin opiskeltuaan kaksi kuukautta etäopetuksessa. Opetusohjelmaa on muokattu ja tuntien määrä vaihtelee eri kouluissa.

Nuorimmat oppilaat palasivat kouluihin jo pääsiäisen jälkeen.

Tanska lieventää tänään myös muita koronarajoituksia, Niinpä ovensa saavat avata muun muassa ravintolat, kahvilat ja jumalanpalveluspaikat.

Myös Kreikka lieventää rajoituksia. Maan arkeologiset kohteet Ateenan Akropolista myöten ovat avautuneet. yleisölle.

Akropoliilla avautumista juhlistettiin seremonialla, jota johti presidentti Katerina Sakellaropoulou. Läsnä oli vain työntekijöitä ja toimittajia, joilla kaikilla oli kasvomaski.

Aiheet korona
Lue lisää

Uutispäälliköltä: Nyt jaetaan isolla kauhalla – Kiintoisa uutinen maaseudulle on vihreä valo biotuotetehtaalle

Hetemäki julkisti ohjeet hallitukselle: Alueiden palvelut pitää turvata kriisien sietokyvyn parantamiseksi – katso koronainfo

Oppi ei nytkään kaada ojaan

STM jätti maskiselvityksensä – hallitus päättää jatkosta ensi viikolla