Meksiko ohitti koronakuolemissa jo Italian – Latinalaisen Amerikan korona-ahdinko syvenee - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Meksiko ohitti koronakuolemissa jo Italian – Latinalaisen Amerikan korona-ahdinko syvenee

Eurooppa on kärsinyt tilastojen mukaan koronasta pahiten.
Claudio Cruz
Koronaan liitettyjen kuolemien määrä on nyt Meksikossa maailman neljänneksi korkein Yhdysvaltojen, Brasilian ja Britannian jälkeen. LEHTIKUVA/AFP

Latinalainen Amerikka on nyt koronaviruksen toiseksi pahiten koettelema alue maailmassa. Koronavirukseen liittyviä kuolemia oli kirjattu Latinalaisessa Amerikassa maanantaihin mennessä hieman vaille 144  800.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa koronaan liittyviä kuolemia oli todettu yhteensä noin 144 000.

Vaikeimmin koronaviruksesta on kärsinyt maapallon alueista Eurooppa. Koronaan liittyviä kuolemia on rekisteröity Euroopassa tähän mennessä noin 202  500.

Latinalaisen Amerikan koronakuolemista lähes puolet on tapahtunut Brasiliassa.

Vaikea epidemia on myös Meksikossa, joka ohitti Italian koronavirukseen liittyvien kuolemien määrässä. Viimeisen vuorokauden aikana Meksikossa kirjattiin 276 koronaan liittyvää kuolemaa, mikä nostaa virallisen kuolemantapausten määrän yli 35  000 ihmiseen. Italiassa on kuollut koronavirukseen liitetyistä syistä hiukan yli 34  900 ihmistä.

Koronakuolemien määrä on nyt Meksikossa maailman neljänneksi korkein Yhdysvaltojen, Brasilian ja Britannian jälkeen.

Asukasmäärältään Meksiko on selvästi suurempi kuin Italia. Meksikon väestömäärä on 126 miljoonaa ja Italian 60 miljoonaa.

Meksiko ohitti Ranskan koronakuolemien määrässä runsas viikko sitten.

Lähes 300  000 ihmisellä on todettu koronatartunta Meksikossa. Maan viranomaiset ovat myöntäneet, että tartunnan saaneiden määrä on huomattavasti tuota suurempi.

Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador on kuitenkin arvioinut, että pandemia on menossa maassa alaspäin ja menettämässä voimakkuuttaan.

Maan entinen terveysministeri Salomon Chertorivski ei ole samaa mieltä presidentin kanssa. Hänen mukaansa Meksiko alkoi lieventää koronarajoituksia liian aikaisin.

Espanjan Kataloniassa paikallinen tuomioistuin on kumonnut päätöksen, jolla oli määrätty eristettäväksi noin 200  000 asukkaan alue koronaviruksen takia.

Lleidan tuomioistuin päätti, että se ei hyväksy aiemmin heinäkuussa tehtyä eristyspäätöstä.

Lleidan kaupungin ympäristössä sijaitseva Segrian alue oli päätetty eristää sen jälkeen, kun siellä havaittiin selkeä nousu koronavirustartunnoissa. Eristyksessä kukaan ei olisi saanut poistua Segrian alueelta tai saapua sinne.

Espanjassa on raportoitu yli 28  000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Lue lisää

Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa

Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

Maahantulorajoituksia uhkaa kiristyminen – useissa maissa tartuntatapaukset lisääntyvät

Suomessa 17 uutta koronavirustartuntaa