Suomen Punainen Risti tukee katastrofirahastostaan Libanonin avustustyötä ja avaa keräyksen lisärahoituksen hankkimiseksi - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Suomen Punainen Risti tukee katastrofirahastostaan Libanonin avustustyötä ja avaa keräyksen lisärahoituksen hankkimiseksi

Punaisen Ristin mukaan Beirutin satamassa tapahtuneen räjähdyksen seurauksena Libanon tarvitsee apua pitkään.
NABIL MOUNZER
Beirutiin saapui Libanonin Punaisen Ristin vapaaehtoisia auttamaan katastrofin uhreja ympäri maan.

Suomen Punainen Risti tukee avustustyötä Libanonissa myöntämällä katastrofirahastostaan 100 000 euroa kansainväliseen avustustyöhön. Samalla Suomen Punainen Risti käynnistää kotimaassa keräyksen lisärahoitusta varten.

Apua tullaan tarvitsemaan Libanonissa vielä pitkään, useita vuosia, Punainen Risti kertoo. Viikko sitten tiistaina Beirutin satama-alueella tapahtunut räjähdys aiheutti kaupungissa valtavan tuhon.

"Avaamme nyt keräyksen, sillä avun tarve ei pääty viimeisten kadonneiden löytymiseen raunioista", toteaa Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.

Suomen Punaisen Ristin Lähi-idän alue-edustaja Kaisa Rouvinen kuvailee tilannetta Libanonissa inhimillisesti ja taloudellisesti todella vaikeaksi.

"Moni perhe on menettänyt kaiken. Kriisi ei ole ohi viikoissa tai kuukausissa, vaan apua jälleenrakentamiseen tarvitaan vuosien ajan."

Keräykseen tuotoilla järjestö tukee Libanonin Punaisen Ristin avustustyötä.

Järjestön avustustoiminnan ytimessä on järjestön paikallinen osasto työntekijöineen. Libanonin Punainen Risti on ollut paikalla auttamassa loukkaantuneita ensi hetkistä lähtien, Punaisen Ristin tiedotteessa todetaan.

Järjestön avustusoperaatio keskittyy ihmisten perustarpeisiin. Sellaisia ovat puhdas vesi, hygienia ja ruoka. Avustustyöntekijät järjestävät myös tilapäismajoitusta räjähdyksen uhreille kahden vuoden ajan.

Lisäksi Libanonin Punainen Risti jatkaa jo aiemmin käynnistynyttä toimintaansa terveydenhoidossa, ensiavussa ja sairaankuljetuksessa. Järjestön kansallinen osasto huolehtii Punaisen Ristin mukaan näistä toimista koko maassa.

Koronaepidemia ja talouskriisi vaikeuttavat Solehmaisen mukaan Libanonin tilannetta entisestään.

"Punaisen Ristin katastrofirahaston ansiosta voimme toimia nopeasti ja joustavasti ja samalla voimme varmistaa tuen tarkoituksenmukaisen käytön niin Beirutissa kuin muissa katastrofeissa."

Lisätietoja Suomen Punaisen Ristin keräyksestä sekä ohjeet lahjoituksen tekemiseen.

Lue lisää

Ammoniumnitraatti

Libanonin pääministeri ilmoittanut hallituksensa eroavan – syytti viime viikon räjähdyksestä korruptoitunutta poliittista eliittiä

Libanonin hallituksen jatko vaakalaudalla, jo neljäs ministeri erosi Beirutin räjähdyksen jälkeen

Beirutin räjähdys jätti jälkeensä valtavan kraatterin – syvyys 43 metriä