Ulkomaat

Intiassa lähes tuhat uutta koronakuolemaa vuorokauden aikana

Uusi-Seelanti lykkää syyskuun parlamenttivaaleja neljällä viikolla koronaviruksen vuoksi.
Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern kertoi maanantaina vaalien siirtämisestä. LEHTIKUVA / AFP

Intiassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut yli 50 000:n. Vuorokauden aikana raportoitiin yli 900 tautiin liittyvää uutta kuolemantapausta.

Intiassa on kuollut virukseen neljänneksi eniten ihmisiä maailmassa. Noin 1,3 miljardin asukkaan jättivaltiossa on todettu 2,6 miljoonaa tartuntaa, mikä on kolmanneksi eniten maailmassa.

Väkilukuun suhteutettuna kuolintapauksia on Intiassa kirjattu 37 kohti miljoonaa asukasta. Brasiliassa ja Yhdysvalloissa, joissa kuolemantapauksia on eniten maailmassa, kuolintapauksia on kirjattu yli 500 kohti miljoonaa asukasta.

Uusi-Seelanti lykkää syyskuun parlamenttivaaleja neljällä viikolla koronaviruksen vuoksi, kertoo maan pääministeri.

Vaalit aiotaan järjestää nyt lokakuun 17. päivänä.

Uuden-Seelannin koronatilanne on pysynyt varsin hyvin hallussa, mutta viime viikolla 102 päivää kestänyt tauko uusissa tartunnoissa päättyi.

Lähes kaikki uudet tartunnat ovat löytyneet maan suurimmasta kaupungista Aucklandista.

Noin viiden miljoonan asukkaan saarivaltiossa on todettu yhteensä hieman yli 1 600 tartuntaa ja neljä kuolemantapausta miljoonaa asukasta kohden.

Lue lisää

Suomessa koronatartuntojen määrä noussut lähelle 14 500:aa, koronakuolemia on 353

Euroopan kuluttajakeskukset varoittavat lennonvaraussivustoista – kuluttajaongelmat korostuneet korona-aikana

Belgiassa, Venäjällä ja Ukrainassa rikottiin koronatartuntojen ennätyksiä

IFK Mariehamnin uudet tartunnat saivat puhelimen tuuttaamaan varattua