Ulkomaat

Kysely: Tanskalaiset tyytyväisimpiä maansa koronapolitiikkaan, briteiltä ja yhdysvaltalaisilta eniten moitteita

Kyselyyn vastanneista tanskalaisista 95 prosenttia antaa hallituksensa koronatoimille hyvän arvonsanan.
Kyselyyn vastanneista briteistä yli 50 prosenttia kuvasi maan hallinnon koronatoimia huonoiksi. Oldhamissa sijaitsevan kaupan ikkunassa oli esillä maskeja noin viiko sitten. LEHTIKUVA / AFP

Tanskalaiset ovat globaalisti kaikkein tyytyväisimpiä maansa hallinnon toimiin koronakriisissä, kertoo ajatushautomo Pew Research Centerin teettämä kansainvälinen kyselytutkimus. Kyselyyn vastanneista tanskalaisista 95 prosenttia antaa hallituksensa koronatoimille hyvän arvonsanan. Tämän jälkeen tyytyväisimpiä maansa toimiin ovat australialaiset, saksalaiset ja kanadalaiset.

Myös Ruotsissa, jonka koronatoimia on pidetty globaalissa mittakaavassa varsin löyhinä, yli 70 prosenttia kansalaisista pitää hallintonsa toimia hyvinä.

Tyytymättömimpiä kyselyn mukaan ovat yhdysvaltalaiset ja britit, joista yli 50 prosenttia kyselyyn vastanneista kuvasi hallintojensa koronatoimia huonoiksi.

Yhdysvalloissa on kuollut ja sairastunut koronaan määrällisesti eniten ihmisiä maailmassa.

Molemmissa maissa silmiinpistävää on myös se, että kansalaiset ovat jakautuneet näkemyksissään koronatoimiin vahvasti kahtia poliittisen kantansa mukaan. Yhdysvalloissa republikaaneja äänestävistä tai tukevista yli 70 prosenttia pitää hallinnon toimia hyvinä, kun taas demokraatteja tukevilla lukemat ovat lähes päinvastaiset.

Kyselytutkimukseen haastateltiin puhelimitse kesä-elokuun aikana yli 14  000 ihmistä 14 teollisuusmaassa. Suomi ei ollut mukana vertailussa.

Tutkimuksesta uutisoi aiemmin muun muassa uutiskanava CNN.

Pewin kyselytutkimus selvitti myös laajemmin koronan vaikutuksia ihmisten arkeen ja asenteisiin.

Tutkimuksen mukaan monissa maissa ihmisten näkemykset ovat jakautuneet kahtia sen suhteen, onko koronatilanne lisännyt kansalaisten yhtenäisyyttä.

Tyytyväisyys politiikkaan tuntuu korreloivan kyselyssä myös yhtenäisyyden tunteen kanssa.

Yhdysvalloissa noin kolmasosa kyselyyn vastanneista katsoo maan jakautuneen entisestään pandemian takia. Tanskassa taas sama määrä ihmisiä katsoo maansa yhdistyneen enemmän. Myös Ruotsissa, Australiassa, Etelä-Koreassa ja Kanadassa ihmiset katsovat yhtenäisyyden lisääntyneen koronaviruspandemian vuoksi.

Euroopassa taas oikeistopopulistisia puolueita kannattavat ajattelevat jakolinjojen kasvaneen enemmän koronan vuoksi.

Tutkimuksen mukaan naiset ovat kokeneet elämänsä muuttuneen enemmän koronan vuoksi kuin miehet.

Kyselyn maista eniten naiset kokivat elämänsä muuttuneen Ruotsissa verrattuna miehiin.

Syyksi arvellaan muun muassa sitä, että päiväkotien ja koulujen sulkemisen vuoksi monien naisten työtaakka on lisääntynyt niin töissä kuin kotona.

Lisäksi naiset tekevät tilastollisesti enemmän osa-aikatöitä, joihin pandemiatilanne on vaikuttanut todennäköisesti enemmän.

Lue lisää

Kööpenhaminan baarit kiinni jo kymmeneltä, ravintolassa liikkuessa maskipakko – pormestari palauttaisi kauppoihin alkoholin iltamyyntikiellon

Tanskassa löytyi turkistarhalta kahdelta minkiltä koronavirustartunta

Kreikka suivaantui Tanskalle piraatti-fetan myynnistä maailmalla

Useissa maissa otettiin askelia kohti normaalia koronaviruksen jäljiltä