Valko-Venäjä kertoo pidättäneensä eilen yli 600 mielenosoittajaa - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Valko-Venäjä kertoo pidättäneensä eilen yli 600 mielenosoittajaa

Silminnäkijöiden mukaan opposition johtohahmoihin kuuluva Maryia Kalesnikava olisi myös otettu kiinni.
Sunnuntaina osoitettiin mieltä muun muassa Minskissä. Lehtikuva/AFP

Valko-Venäjän sisäministeriön mukaan viranomaiset pidättivät eilen yhteensä 633 mielenosoittajaa, kertoo uutistoimisto Belta. Presidentti Aljaksandr Lukashenkan hallintoa vastustavat protestit ovat jatkuneet kuukausi sitten pidetyistä vilpillisistä presidentinvaaleista saakka.

Suurimpia kokoontumisia on nähty aina sunnuntaisin. Eilen mielenosoittajien määrän arvioitiin nousseen yli 100 000:een. Maan pääkaupungin Minskin lisäksi protesteja järjestettiin useilla muilla paikkakunnilla.

Valkovenäläisen toimittajan Hanna Liubakovan mukaan opposition näkyviin johtohahmoihin kuuluva Maryia Kalesnikava olisi myös otettu kiinni tänä aamuna. Silminnäkijöiden mukaan tuntemattomat miehet pakottivat hänet pikkubussin kyytiin Minskin keskustassa. Asiasta kertoo myös Tut.by-uutissivusto.

Kalesnikava on opposition koordinaationeuvoston jäsen.

Lue lisää

Yhdysvaltojen ulkoministerin mukaan on hyvin mahdollista, että korkean tason venäläisvirkamiehet määräsivät Navalnyin myrkytyksestä – "Tutkimme ja arvioimme asiaa"

Uutissivusto: Valko-Venäjällä katosi jälleen näkyvä oppositiohahmo

Jokerit ei lennä Valko-Venäjälle – Avausottelu Dinamon kanssa Minskissä on peruttu

Minskissä mielenosoittajat alkavat kerääntyä kaupungin keskustaan – moni saapuu paikalle jalkaisin, koska julkinen liikenne on katkaistu