Ulkomaat

EU:lta pakotteita kuudelle ihmiselle Aleksei Navalnyin myrkytyksestä – pakotteet sisältävät omaisuuden jäädytyksiä ja matkustuskieltoja

Pakotteiden kohteina olevien henkilöiden nimiä ei ole vielä vahvistettu, vaan ne on määrä kertoa huomenna.
LEHTIKUVA/AFP
Aleksei Navalnyi myrkytettiin elokuun lopussa Tomskissa Siperiassa, minkä jälkeen hän oli sairaalahoidossa Saksassa.

Euroopan unioni asettaa pakotteita kuudelle ihmiselle ja yhdelle organisaatiolle liittyen Venäjän opposition johtohahmon Aleksei Navalnyin myrkytykseen, kertovat diplomaattilähteet uutistoimisto AFP:lle.

Pakotelistasta on AFP:n mukaan päätetty EU-suurlähettiläiden kokouksessa tänään.

Pakotteiden kohteina olevien henkilöiden nimiä ei ole vielä vahvistettu, vaan ne on määrä kertoa huomenna. Pakotteet sisältävät omaisuuden jäädytyksiä ja matkustuskieltoja.

EU-maat löysivät pakotteiden langettamisesta poliittisen yhteisymmärryksen maanantain ulkoministerikokouksessa. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ei tuolloin ottanut kantaa siihen, oliko kaavailluilla pakotteiden kohteilla yhteyksiä Suomeen.

"Pakotteissa on sellaisia henkilöitä Venäjän hallinnossa, joiden katsotaan liittyvän Novitshok-myrkyn joko kehittämiseen, varastoimiseen, levittämiseen tai vastuuseen siitä, että sitä on voitu varastoista viedä eteenpäin", Haavisto sanoi maanantaina.

Navalnyi myrkytettiin elokuun lopussa Tomskissa Siperiassa, minkä jälkeen hän oli sairaalahoidossa Saksassa.

Kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW vahvisti viime viikolla, että Navalnyista otetuista näytteistä on löytynyt jälkiä Novitshok-ryhmän hermomyrkystä. Novitshokin käyttö viittaa siihen, että myrkytyksen takana oli Venäjän valtiollinen toimija.

Haaviston mukaan pakotteiden perusteena on tässä tapauksessa kaksi raskauttavaa tekijää: ensinnäkin se, että Novitshok-ryhmään kuuluvaa myrkkyä on valmistettu ja pidetty hallussa Venäjällä sekä toisena se, että myrkkyä on käytetty keskeistä oppositiopoliitikkoa vastaan.

Venäjä ei ole ollut yhteistyöhaluinen tapauksen selvittämisessä.

Lähteenä myös AFP.

MT:n jättinumero ilmestyy 30.10.
Lue lisää

EU-maiden ulkoministerit keskustelevat Navalnyi-pakotteista

Kymmenen EU-maata ottaa vastaan Morian leiriläisiä

Venäjän poliisi haluaa kuulustella Navalnyia

Yhdysvaltojen ulkoministerin mukaan on hyvin mahdollista, että korkean tason venäläisvirkamiehet määräsivät Navalnyin myrkytyksestä – "Tutkimme ja arvioimme asiaa"