Ulkomaat

Bild: Angela Merkel haluaa painaa Saksan koronatartunnat alas jouluksi – suunnitteee tiukkoja rajoituksia marraskuulle

Kiinni menisivät muun muassa baarit, ravintolat, kuntosalit ja teatterit.
Liittokansleri Angela Merkel haluaa Saksaan tiukat koronarajoitukset marraskuuksi. Lehtikuva/AFP

Saksassa liittokansleri Angela Merkelin hallitus aikoo ehdottaa tiukkoja lisärajoituksia ensi viikon puolivälistä alkaen koronaviruksen leviämisen estämiseksi, kertoo Bild-lehti. Kiinni menisivät muun muassa baarit, ravintolat, kuntosalit ja teatterit. Koulut ja päiväkodit sen sijaan jatkaisivat toimintaansa.

Kansalaisia kehotettaisiin tapaamaan kodin ulkopuolella korkeintaan yhden toisen talouden jäseniä, ja sukulaisvierailut olisi syytä jättää väliin. Toimien tavoitteena on painaa tartuntaluvut marraskuun aikana niin alas, ettei laajoja rajoituksia enää tarvittaisi jouluna.

Merkel tapaa iltapäivällä osavaltioiden pääministerit sopiakseen koronarajoituksista. Saksassa osavaltioilla on valta päättää rajoituksista alueillaan, ja jotkut pääministerit eivät ole valmiita niin tiukkoihin toimiin kuin Merkel haluaisi.

Toisaalta esimerkiksi eteläisessä Baijerin osavaltiossa on jo joillakin alueilla voimassa koronasulku, jossa koulut ja päiväkodit on suljettu eikä kotoaan saa poistua kuin perustellusta syystä.

Saksan päivittäiset uudet koronatartuntaluvut ovat nousseet yli 10 000:een. Talousministeri Peter Altmaier on kuitenkin varoittanut, että loppuviikosta uusia tartuntoja kirjataan vuorokaudessa jo yli 20 000.

Saksan tilanne on toistaiseksi vielä paljon parempi kuin Ranskassa, missä päivittäisten uusien tartuntojen määrä käväisi viikonloppuna jo yli 50 000:ssa ja tehohoidossa olevien määrä on kasvanut huomattavasti. Presidentti Emmanuel Macronin odotetaan ilmoittavan uusista rajoitustoimista tv-puheessaan tänä iltana.

Lue lisää

Lammastilallinen Yläneeltä ihmettelee, miksi Helsingin joulutorit on suljettu mutta ostoskeskuksissa tungeksitaan Black Fridayn tunnelmissa – "Vaikuttaako taustalla amerikkalainen ajatusmalli, money talks?"

Pääkaupunkiseudulle järeitä rajoituksia kolmeksi viikoksi – harrastustoiminta sisätiloissa keskeytetään, yli 10 hengen yleisötilaisuudet kielletään

THL: Suomessa raportoitu yli 600 koronavirustartuntaa

Naapurimaakuntien matkustussuositukset eivät näytä toistaiseksi vaikuttaneen Uudenmaan liikenteeseen