Ulkomaat

Ruotsi rajoittaa kokoontumiset 8 henkilöön koronan vuoksi

Pääministeri Löfven vetosi voimakkaasti kansalaisiin, jotta nämä ajattelisivat ja tarvittaessa muuttaisivat omaa käyttäytymistään
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven tiedotti maanantaina tiukoista kokoontumisrajoituksista koronaepidemian hillitsemiseksi.

Ruotsissa hallitus ryhtyy entistä kovempiin toimiin koronavirusepidemian leviämistä vastaan. Pääministeri Stefan Löfvenin mukaan kaikki yli kahdeksan henkilön tilaisuudet ja julkiset kokoontumiset kielletään.

Kyseessä on järjestyslakiin perustuva kielto, ei suositus tai ohje. Rajoitus alkaa 24. marraskuuta ja on aluksi voimassa neljä viikkoa. Löfvenin mukaan kielto on raju toimi, mutta täysin välttämätön.

Löfven vetosi tiedotustilaisuudessa voimakkaasti kansalaisiin, jotta nämä ajattelisivat ja tarvittaessa muuttaisivat omaa käyttäytymistään.

"Tämä on koettelemusten aikaa. Sinun ja minun valintani jokaisena päivänä, tuntina ja hetkenä ratkaisee nyt sen, kuinka me tästä selviämme. Joten tee oikeita päätöksiä, itsesi, yhteiskunnan ja Ruotsin vuoksi", Löfven sanoi.

Sosiaaliministeri Lena Hallengrenin mukaan uusia määräyksiä tarvitaan, koska aiemmat suositukset ja ohjeet eivät ole – toisin kuin keväällä – saaneet aikaan muutosta ihmisten käyttäytymisessä.

Ruotsissa ei maanantaisin tiedoteta uusista koronatartuntojen tai -kuolemien määrästä. Viime viikon lopulla päivittäisten tartuntojen määrä nousi jo lähes 6 000:een ja uusia kuolemiakin kirjattiin yli 40 vuorokaudessa.

Eniten koronatartuntoja maailmassa on todettu Yhdysvalloissa, jossa tartunnat ylittivät sunnuntaina 11 miljoonan murheellisen rajapyykin. Tartuntojen määrä on lisääntynyt viikon aikana maassa yli miljoonalla.

Maan monet osavaltiot ovat tiukentaneet rajoituksiaan koronapandemian yhä pahentuessa ja sairaalapaikkojen täyttyessä koronapotilaista, kertoo Washington Post.

Tiukennuksia on tehty muun muassa pääkaupunki Washingtonissa, jossa ravintoloiden ja baarien toimintaa on rajattu ja kokoontumiset rajattu ulkotiloissakin viiteen henkeen.

Maailmassa todettiin viikonloppuna ennätysmäärä uusia koronatartuntoja päivässä, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.

Lauantaina koko maailmassa todettiin lähes 670 000 uutta tartuntaa, mikä on korkein lukema tähän mennessä uusissa päivittäisissä tartuntamäärissä. Yhteensä maailmassa on kirjattu reilut 53,7 miljoonaa tartuntaa.

Koronavirukseen liittyvään tautiin on kuollut yli 1,3 miljoonaa ihmistä.

WHO:n pääjohtajan Tedros Adhanom Ghebreyesusin mukaan viruksen saamiseksi kuriin on vielä pitkä tie.

"Yksikään maa ei voi sanoa, etteikö niillä olisi vielä opittavana asioita koronaviruksesta", hän sanoi.

Lue lisää

Koronarajoitukset tiukentuvat tällä viikolla – pääkaupunkiseudulla suljetaan kaikki avoimet asiakastilat, Pirkanmaalle uudet suositukset keskiviikkona, Pohjois-Pohjanmaa tiedottaa uusista rajoituksista tiistaina

Pääkaupunkiseudulle järeitä rajoituksia kolmeksi viikoksi – harrastustoiminta sisätiloissa keskeytetään, yli 10 hengen yleisötilaisuudet kielletään

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedottaa tänään uusista koronatoimista

Pääministeri: "Nyt on syytä tehdä ryhtiliike" – koronatartuntojen määrä on hurjassa kasvussa, jokaisen suomalaisen on syytä välttää kaikkia tarpeettomia kontakteja