Ulkomaat

AstraZenecan koronarokotteen teho jäi 70 prosenttiin

Saksa saattaa aloittaa rokotukset jo ensi kuussa.
AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämän koronavirusrokotteen tehon kerrotaan olevan noin 70 prosenttia. LEHTIKUVA / AFP

Brittiläisen lääkejätti AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämä koronarokote on testeissä ollut tehokkuudeltaan noin 70 prosenttia, AstraZeneca kertoo. Teho vaihteli 62–90 prosentin välillä riippuen annostuksen suuruudesta.

Ensimmäisessä koeryhmässä rokotettavat saivat ensin puolikkaan annoksen rokotetta ja kuukauden kuluttua toisen, kokonaisen annoksen. Tämä toi 90-prosenttisen suojan.

Toisessa ryhmässä rokotetut saivat kaksi kokonaista annosta rokotetta noin kuukauden välein. Tällöin suoja jäi 62 prosenttiin.

AstraZenecan rokote ei vaikuttaisi olevan yhtä tehokas kuin sen kilpailijoiden Pfizer/Biontechin ja Modernan, joiden rokotteet ovat testeissä tehonneet yli 90-prosenttisesti. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan selvää, ovatko testausmenetelmät täysin vertailukelpoisia.

Saksa saattaa aloittaa koronavirusrokotukset jo tämän vuoden aikana, sanoo maan terveysministeri Jens Spahn muun muassa Die Welt -lehden välittämässä haastattelussa.

Spahn sanoo olevansa erittäin optimistinen sen suhteen, että koronarokote saadaan hyväksyttyä ja käyttöön joulukuun aikana. Spahn kertoo antaneensa Saksan osavaltioille ohjeet, joiden mukaan niiden tulee olla valmiit aloittamaan rokotukset joulukuun puolivälissä.

Spahnin mukaan Saksaan on tulossa ensimmäisessä vaiheessa noin 300 miljoonaa rokoteannosta.

Lue lisää

Tiikerissä ja leijonissa korona ruotsalaisessa eläintarhassa, tiikeri lopetettiin

Europarlamentaarikot tenttaavat lääkeviraston pääjohtajaa rokotetilanteesta

Koronarokotusjonossa ollaan klassisen vangin dilemman äärellä

Hallitus julkaisi kolme koronatasoa, joilla rajoituksia voidaan tiukentaa askel askeleelta – tällä hetkellä Suomi on tasolla yksi