Ulkomaat

Saksa haluaa hiihtokeskukset kiinni koko EU-alueella loppuvuoden ajaksi

Keväällä koronatartuntojen uskotaan levinneen laajasti ympäri Eurooppaa nimenomaan hiihtokeskuksissa.
Deutsche Wellen mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel vaatii hiihtokeskuksien sulkemista loppuvuodeksi. LEHTIKUVA/AFP

Saksan liittokansleri Angela Merkel haluaa, että kaikki hiihtokeskukset koko EU-alueella suljetaan loppuvuodeksi, kertoo Deutsche Welle.

Niin Saksa kuin Italia ovat Deutsche Wellen mukaan huolissaan siitä, että hiihtokeskukset muuttuvat koronalingoiksi. Saksa on ehdottanut, että sulku kestäisi ainakin tammikuun 10. päivään saakka.

Keväällä koronatartuntojen uskotaan levinneen laajasti ympäri Eurooppaa nimenomaan hiihtokeskuksissa vierailleiden matkailijoiden kautta.

Muun muassa Ranska on jo kertonut sulkevansa hiihtokeskuksensa. Laskettelukeskuksistaan tunnettu Itävalta on taas vastustanut ajatusta sulkemisesta voimakkaasti.

Lue lisää

Presidentti Niinistö STT:n kysymyksiin: Poikkeusoloista yhteisymmärrys – poikkeusvaltuuksien arviointi hallituksen toimivallassa

Marin: Suomessa toteutetaan 8. maaliskuuta alkava sulkutila

Katso hallituksen tiedotustilaisuus pahentuneen koronatilanteen vaatimista toimista klo 9.30

STT:n tietojen mukaan hallitus valmistelee poikkeusoloihin siirtymistä – esillä parlamentaarisessa kokouksessa päivällä