MT Hevoset: Voit lukea MT Hevoset -sisältöjä maksutta 8.2.2021 saakka.
Ulkomaat

Italiaan tiukkoja matkustusrajoituksia joulun ja uuden vuoden ajaksi – Ruotsissa ylittyi 7 000 koronakuoleman raja

Joulupäivänä, tapaninpäivänä ja uudenvuodenpäivänä Italiassa ei saa poistua edes omasta kotikaupungistaan.
Italiassa baarit ja ravintolat pysynevät joulun aikanakin suljettuina pahimmilla, punaisiksi ja oransseiksi luokitelluilla tautialueilla. LEHTIKUVA / AFP

Italian viranomaiset ilmoittivat torstaina matkustusrajoituksista, joilla pyritään estämään koronaviruksen leviäminen maassa joulun ja uuden vuoden juhlapyhien aikaan.

Matkustaminen Italian eri alueiden välillä on kiellettyä joulukuun 21. päivästä tammikuun 6. päivään. Joulupäivänä, tapaninpäivänä ja uudenvuodenpäivänä ei saa poistua edes omasta kotikaupungistaan.

"Jos laskemme nyt suojaustamme, kolmas aalto on aivan kulman takana", varoitti maan terveysministeri Roberto Speranza.

Italian viranomaisten odotettiin vielä myöhemmin torstaina päättävän pakollisesta kymmenen päivän karanteenista kaikille ulkomailta maahan tuleville. Karanteeni astuisi voimaan joulukuun 20. päivä.

Karanteenimääräyksen toivotaan estävän italialaisia matkustamasta ulkomaille niihin harvoihin hiihtokeskuksiin, jotka ovat avoinna.

Baarit ja ravintolat pysynevät joulun aikanakin suljettuina pahimmilla, punaisiksi ja oransseiksi luokitelluilla tautialueilla. Myös valtakunnallisen iltakymmeneltä alkavan ulkonaliikkumiskiellon uskotaan jatkuvan.

Ruotsin terveysviranomaisten mukaan maassa on raportoitu 35 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Ruotsissa on nyt kuollut koronaviruksen seurauksena 7  007 ihmistä.

Ruotsissa siirrytään etäopetukseen maan kaikissa lukioissa maanantaista lähtien, kertoo pääministeri Stefan Löfven. Tavoitteena on hidastaa koronapandemian leviämistä.

Löfven muistutti, että kyseessä ei ole pidennetty joululoma, vaan koulu jatkuu normaalisti etäopetuksena.

Ruotsin kansanterveyslaitoksen johtajan Johan Carlsonin mukaan uusia koronatartuntoja on ollut paljon juuri lukiolaisten ikäryhmässä.

Viranomaiset toivovat, että nyt päätetty, syyslukukauden loppuun kestävä etäopetusjakso olisi riittävä, mutta tilannetta arvioidaan uudelleen tammikuussa.

Saksan avokätinen tuki koronaviruksen kurittamille yrityksille ei voi jatkua loputtomiin, varoitti maan talousministeri Peter Altmaier torstaina.

Altmaierin mukaan tiukempaan talouskuriin palataan heti vuoden vaihduttua. Samalla hän penäsi saksalaisilta realismia.

"On selvää, että kun olemme pahimmassa lamassa sitten toisen maailmansodan, se tulee väistämättä kalliiksi monille ihmisille. Me voimme helpottaa tätä, mutta emme saa taloustaantumaa katoamaan, emmekä voi toimia niin kuin mitään ei olisi tapahtunut", Altmaier sanoi.

Saksa aikoo ottaa yli 300 miljardia euroa lisää velkaa vielä tämän ja ensi vuoden aikana selvitäkseen pandemian kuluista. Normaaliin talouspolitiikkaan maa uskoo palaavansa vuonna 2022.

Saksa on arvioinut maan talouden supistuvan 5,5 prosenttia tämän vuoden aikana koronan vuoksi. Maa uskoo talouden kuitenkin palaavan kasvu-uralle jo ensi vuonna.

Euroopan investointipankin (EIB) pääekonomisti Debora Revoltella korosti EIB:n vuotuisen investointitutkimuksen yhteydessä, että koronapandemia tuo yrityksille rutkasti haasteita.

"Yritykset tarvitsevat lisää digitalisaatiota, lisää innovaatioita, lisää ilmaston huomioon ottamista", Revoltella luetteli tutkimuksen saatesanoissa.

Lue lisää

Italian hallitus erosi odotetusti – taustalla tyytymättömyys korona- ja taloustoimiin

Marinin mukaan Viron rajaliikenteen rajoitukset tulevat voimaan keskiviikkona

"Koronan kieltäjät voivat tulla ihan itse koskettamaan näitä ruumisarkkuja" – Saksan huono koronatilanne konkretisoituu Meissenin krematoriossa

Merkelin suosikkina pidetty Armin Laschet valittiin CDU:n puheenjohtajaksi