Ulkomaat

Kalastusalus upposi hyisellä Barentsinmerellä, 17 ihmistä kateissa

Alustavien arvioiden mukaan uppoamisen syynä oli jään muodostuminen aluksen rakenteisiin.
Jään muodostumisen rakenteisiin arvellaan upottaneen venäläisen kalastusaluksen Barentsinmerellä. Kuva on Luoteisväylältä Kanadan pohjoispuolelta. LEHTIKUVA/AFP

Venäläinen kalastusalus on uponnut Barentsinmerellä. Aluksessa oli 19 hengen miehistö, jonka jäsenistä kaksi on pelastettu ja 17 on edelleen kateissa, kertoo Venäjän hätätilaministeriö.

Alus upposi lähellä Novaja Zemljan saariryhmää. Alustavien arvioiden mukaan uppoamisen syynä oli jään muodostuminen aluksen rakenteisiin.

Alueella on parhaillaan käynnissä etsintä- ja pelastusoperaatio.

Uponnut alus oli melko vanha, sillä se oli otettu käyttöön vuonna 1979.

Lue lisää

Paasikiven oppi unohtui

Uusia Venäjä-pakotteita luvassa – Venäjän ja EU:n suhteet aallonpohjassa

Suomi on hetken EU:n ytimessä

Vielä pitkä matka siihen, että H5N8-lintuinfluenssa tarttuisi ihmisestä ihmiseen, sanoo suomalainen asiantuntija