Ulkomaat

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vaatii Venäjää vapauttamaan heti Aleksei Navalnyin – Venäjän mukaan vapauttamiselle ei ole laillisia perusteita

Vasily Maximov
EIT on jo aiemmin todennut Navalnyin alkuperäisen, vuonna 2014 saaman kavallustuomion "mielivaltaiseksi ja kohtuuttomaksi".

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) vaatii päätöksessään Venäjää vapauttamaan välittömästi oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin.

Venäjän oikeusministeri Konstantin Tshujtshenko sanoi uutistoimisto Interfaxille, että EIT:n päätös on "kohtuuton ja lainvastainen" eikä ole "laillisia perusteita tämän henkilön vapauttamiselle vankeudesta".

Tämän kuun alussa venäläinen tuomioistuin muutti Navalnyin 3,5 vuoden ehdollisen vankeustuomion ehdottomaksi. Koska hän oli istunut kotiarestissa vuoden, vankeusaikaa jää käytännössä jäljelle 2,5 vuotta.

Rikosseuraamusviraston mukaan Navalnyi oli rikkonut toistuvasti tuomion ehtoa ilmoittautumisesta viranomaisille.

Navalnyin puolustus kiisti syytteet muun muassa korostamalla, että Navalnyi oli ollut koomassa ja sairaalahoidossa Saksassa. Lisäksi hänen olinpaikkansa oli, päinvastaisista väitteistä huolimatta, ollut koko ajan hyvin Venäjän viranomaisten tiedossa.

Navalnyi otettiin kiinni, kun hän palasi tammikuun puolivälissä Venäjälle Saksasta, missä hän toipui kuukausia myrkytyksestä. Navalnyin mukaan myrkytyksen takana oli Venäjän turvallisuuspalvelu FSB. Venäjän viranomaiset ovat kiistäneet syytökset.

EIT on jo aiemmin todennut Navalnyin alkuperäisen, vuonna 2014 saaman kavallustuomion "mielivaltaiseksi ja kohtuuttomaksi".

Lue lisää

Aleksei Navalnyi siirretty pois vankilasta tuntemattomaan paikkaan

EU-maiden odotetaan näyttävän vihreää valoa uusille Venäjä-pakotteille maanantaina

Yle: Ulkoministeri Haavisto aikaa nostaa Navalnyin vapauttamisen esille – tapaa maanantaina Venäjällä virkaveljensä Lavrovin

Venäjän ulkoministeri Lavrov: Venäjä on valmis katkaisemaan välinsä Euroopan unioniin, jos taloutta uhataan pakottein