Ulkomaat

Kalifornia löysää koronarajoituksiaan, urheilustadionit ja huvipuistot avautuvat ensi kuussa

Pahimmilla korona-alueilla sisäänpääsy voidaan rajoittaa sataan ihmiseen, joiden kaikkien tulee olla osavaltion asukkaita.
LEHTIKUVA/AFP
Kalifornian Disneylandin piti avata jo viime heinäkuussa, mutta se ei päässyt osavaltion viranomaisten kanssa sopuun koronasäännöistä.

Kaliforniassa ollaan löysäämässä koronarajoituksia ensi kuun alusta lukien. Tuolloin muun muassa urheilustadionit ja huvipuistot saavat rajoitetusti avata ovensa,

Rajoitukset vaihtelevat piirikunnittain. Lisäksi ne koskevat pääsääntöisesti paikkoja, joissa ihmiset voivat olla ulkona ja käyttää koko ajan kasvomaskia. Pahimmilla korona-alueilla sisäänpääsy voidaan rajoittaa sataan ihmiseen, joiden kaikkien tulee olla osavaltion asukkaita.

Maailman toiseksi suosituimman huvipuiston, Kalifornian Disneylandin johtaja Ken Potrock iloitsi mahdollisuudesta avata puiston ovet.

Disneylandin piti avata jo viime heinäkuussa, mutta se ei päässyt osavaltion viranomaisten kanssa sopuun koronasäännöistä. Disneyn mukaan tämä vaikutti osaltaan siihen, että 28 000 ihmistä menetti työpaikkansa.

Kalifornian koronatartuntojen määrä on tasaisesti laskenut viime aikoina samaan aikaan, kun rokotukset ovat edenneet.

Lue lisää

Valtaosa oppilaista palasi lähiopetukseen koulujen avauduttua

Talousvaliokunta käsittelee ravintoloille maksettavia hyvityksiä – mietintö valmistunee tänään

Suomessa lähes 6 450 varmistettua koronavirustartuntaa – määrä kasvanut 44:llä

Eduskunnassa työskentelevällä on havaittu koronavirustartunta – mahdollisesti altistuneiden joukossa ei ole kansanedustajia