Ulkomaat

Tanskassa aiotaan purkaa maan tiukkoja koronarajoituksia, kun kaikki yli 50-vuotiaat on rokotettu

Toukokuun ensimmäisellä viikolla on määrä avata ravintolat, kahvilat, teatterit ja elokuvateatterit.
Tanskassa 67-vuotias Aage Steen Jensen sai koronarokotteen maaliskuun alussa. LEHTIKUVA / AFP

Tanska valmistautuu purkamaan maan tiukkoja koronavirusrajoituksia, kunhan kaikki yli 50-vuotiaat on rokotettu. Kansankäräjäpuolueiden enemmistö pääsi asiasta yksimielisyyteen maanantaina, pääministeri Mette Frederiksen kertoi myöhäisillan lehdistötilaisuudessa.

Päätöksen arvioidaan tarkoittavan, että suurin osa rajoituksista voitaisiin poistaa toukokuussa, tanskalainen uutistoimisto Ritzau kertoo.

Frederiksenin mukaan rajoituksista luopuminen vaatii myös sen, että tartuntamäärät pysyvät alhaisella tasolla ja että maassa on käytössä niin sanottu koronarokotuspassi.

Käytännössä sovittu rajoitusten purku voisi alkaa, kun kaikki rokotteen haluavat yli 50-vuotiaat sekä riskiryhmäläiset ovat saaneet ainakin yhden rokoteannoksen. Olennaista on, että rokotteiden jakelu sujuu muutenkin suunnitellussa aikataulussa.

Erilaisilla rajoituksilla on pyritty suojaamaan paitsi ihmisiä myös terveydenhuoltopalveluiden riittävyyttä. Sopimustekstin mukaan rajoitusten poisto ei kuitenkaan koske tapauksia, joissa viruksen leviäminen on erityisen todennäköistä. Esimerkiksi matkustusrajoitukset pysyvät voimassa eikä suuria tapahtumia tai paluuta yöelämään ole luvassa.

Tanskassa on viimeisen seitsemän päivän aikana todettu päivittäin noin 560–840 uutta koronatartuntaa. Noin 5,8 miljoonan asukkaan Tanskassa on koronaviruskriisin aikana kirjattu yhteensä noin 225 500 tartuntaa ja noin 2 400 virukseen liittyvää kuolemaa.

Oppositiopuolue venstren johtaja Jakob Ellemann-Jensen piti hyvänä asiana sitä, että rajoitusten purkamiselle saatiin sovittua tavoiteaikoja.

"Me kaikki ansaitsemme suunnitelman siitä, mitä merkitsee se, että kaikki yli 50-vuotiaat saadaan rokotettua. Olisimme halunneet, että rajoituksia olisi purettu nopeammin", Ellemann-Jensen sanoi Ritzaun mukaan.

Niin ikään oppositiossa olevan konservatiivipuolueen johtaja Sören Pape Poulsen puolestaan korosti, että Tanskaa odottaa jälleenavautuminen kahden kuukauden kuluttua.

"Tanska valmistautuu avautumiseen, kun taas monet muut Euroopan maat lisäävät rajoituksia", Pape Poulsen sanoi.

Tanskalaisissa kouluissa osa oppilaista pääsee palaamaan osittain kouluun jo tällä viikolla. Koulunkäynnin järjestämisessä on alueellisia eroja sen mukaan, kuinka vakava tartuntatilanne alueella on. Pääsiäisen jälkeen lähiopetukseen pääsy laajenee.

Pienemmät ostoskeskukset voivat näillä näkymin avata ovensa suunnilleen huhtikuun puolivälissä. Suuret ostoskeskukset ja tavaratalot joutuvat odottamaan kuun loppupuolelle. Kun liikkeet avautuvat, niissä asioivilta edellytetään turvavälien noudattamista ja kasvomaskin käyttöä.

Toukokuun ensimmäisellä viikolla on määrä avata ravintolat, kahvilat, teatterit ja elokuvateatterit.

Lue lisää

Rikkaat maat varaavat koronarokotteet köyhien nenän edestä, varoittaa kansalaisjärjestö

Kansallinen rokotusohjelma säästää terveydenhuollon kustannuksia yli 100 miljoonaa euroa vuodessa – pneumokokkirokotteen ei katsota olevan tarpeellinen kaikille

CNN: Venäjä aikoo hyväksyä koronarokotteen alle kahden viikon päästä

THL: Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen