Ulkomaat

Australia luopuu tavoitteesta rokottaa väestönsä vuoden loppuun mennessä – Astra Zenecan rokotetta ei suositella maassa alle 50-vuotiaille

Saksassa ylittyi kolmen miljoonan koronatartunnan raja
LEHTIKUVA/AFP
Australian rokotestrategia on laajalti pohjautunut Astra Zenecan rokotteisiin.

Australiassa on luovuttu tavoitteesta rokottaa kaikki maan yli 25 miljoonaa asukasta koronavirusta vastaan vuoden loppuun mennessä. Asiasta uutisoi muun muassa Australian yleisradioyhtiö ABC.

Päätös syntyi sen jälkeen, kun maan terveysviranomaiset suosittivat, että Astra Zenecan koronarokotetta ei tulisi antaa alle 50-vuotiaille. Taustalla on huoli rokotteen ja veritulppien välisestä yhteydestä

Australian rokotestrategia on laajalti pohjautunut Astra Zenecan rokotteisiin. Nyt vähäisten koronatartuntojen maassa ollaan turvautumassa Pfizerin rokotteisiin.

Saksassa on todettu nyt yli kolme miljoonaa koronavirustartuntaa, kertoo maan tartuntatauteja seuraava Robert Koch -instituutti. Instituutin lukujen mukaan tartuntoja on todettu reilu 3 011 000 kappaletta. Virukseen liittyviä kuolemia maassa on kirjattu vajaa 78 500 kappaletta.

Saksassa on ollut voimassa erilaisia koronasulkuja marraskuusta lähtien, mutta viime aikoina varsinkin koronaviruksen brittivariantti on levinnyt nopeasti.

Lue lisää

Tanska poisti Astra Zenecan koronarokotteelta yläikärajan – Italia on estänyt rokotetoimituksen Australiaan

WHO:n asiantuntijat kokoustavat Astra Zenecan rokotteesta

Euroopan lääkevirasto EMA kertoo tänään kantansa Astra Zenecan koronarokotteen turvallisuudesta

Hallitus julkistaa tänään suunnitelmansa koronarajoitusten purkamisesta – julkisuuteen on jo vuotanut alustavia tietoja