Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Ulkomaat

Yhdysvallat valmistelee pakotteita Venäjää vastaan, syinä kyber-iskut ja vaalivaikuttaminen – myös Venäjän lainansaanti ulkomailta vaikeutuisi

Uudet pakotteet saatetaan julkistaa jo torstain aikana.
Viime vuoden lopulla paljastuneen kyberhyökkäyksen kohteena oli muun muassa Yhdysvaltain valtiovarainministeriö. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvallat valmistautuu määräämään uusia pakotteita Venäjää vastaan, kertovat useat amerikkalaismediat. Pakotteiden perusteena ovat Venäjän epäilty osallisuus SolarWinds-kyberhyökkäykseen Yhdysvaltojen hallintoa vastaan, yritykset vaikuttaa vaalien tulokseen sekä CIA:n arvio, että Venäjä tarjosi Afganistanissa Talebanille palkkioita amerikkalaisten ja sen liittolaisten sotilaiden tappamisesta.

Uudet pakotteet saatetaan julkistaa jo torstain aikana. Niiden myötä Yhdysvaltojen odotetaan karkottavan noin kymmenen venäläistä diplomaattia. Lisäksi tarkoitus on kesäkuusta lähtien rajoittaa amerikkalaisten toimijoiden mahdollisuuksia hankkia venäläisiä valtionlainoja. Samankaltaisia pakotteita on aiemmin määrätty myös Iranille.

SolarWinds-hyökkäyksessä hakkerit pääsivät tunkeutuivat tuhansien yritysten ja julkisen hallinnon toimijoiden tietojärjestelmään. Joulukuussa havaittu isku oli Microsoftin johtajan Brad Smithin mukaan yksi laajimmista ja taitavimmista hyökkäyksistä kautta aikojen.

Venäjän vaalivaikuttamisesta julkistettiin tiedusteluraportti aiemmin tänä vuonna. Sen mukaan Venäjä pyrki monin tavoin kampittamaan Joe Bidenin vaalikampanjaa viime vuonna.

Presidentti Biden ja Venäjän presidentti Vladimir Putin keskustelivat puhelimitse tiistaina. Biden varoitti Putinia joukkojen keskittämisestä Ukrainan rajalle ja Krimiin. Yhdysvaltojen hallinto ei ole kommentoinut tietoja uusista pakotteista eikä ole kertonut, varoittiko Biden puhelussa Putinia uusista pakotteista.

Biden esitti keskustelussa Putinille huippukokousta tulevina kuukausina, mutta sen paremmin kokouksen järjestämisestä, sen paikasta kuin päivämäärästäkään ei ole vielä päätöksiä.

Lue lisää

Syyt ja seuraukset

Uutissuomalainen: Suomalaismepit kannattavat laajasti pakotteiden lisäämistä Valko-Venäjälle ja Venäjälle

Kansanedustaja Esko Kiviranta Osuustoiminta-lehdelle: "Meillä on varaa käyttää nykyistä enemmän puuta"

Petteri Orpo kommentoi MT:n gallupin tulosta: "Venäjän vastaisista pakotteista ei voida luopua"