Ulkomaat

USA:n ja Venäjän presidentit tapaavat Genevessä – maiden suhteet huonoimmat sitten kylmän sodan

Biden ja Putin ovat tavanneet aiemminkin, mutta eivät silloin vielä presidentteinä.
Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit Joe Biden ja Vladimir Putin tapaavat tänään Sveitsissä. Kyseessä on johtajien ensimmäinen kohtaaminen Bidenin tultua valituksi presidentiksi. Biden ja Putin ovat tavanneet vuonna 2011, jollon Biden oli varapresidentti. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit Joe Biden ja Vladimir Putin tapaavat tänään Sveitsissä. Kyseessä on johtajien ensimmäinen kohtaaminen Bidenin tultua valituksi presidentiksi.

Neuvotteluihin Genevessä ei kohdistu suuria odotuksia läpimurrosta. Molemmat presidentit ovat todenneet Yhdysvaltain ja Venäjän nykyisten suhteiden olevan huonoimmat sitten kylmän sodan. Kummankaan maan suurlähettiläät eivät ole asemapaikoillaan toistensa pääkaupungeissa.

Presidenttien ohjelmassa ei ole yhteistä lehdistötilaisuutta, mutta ainakin Biden aikoo pitää oman tiedotustilaisuuden tapaamisen jälkeen.

Euroopassa vieraileva Biden on osallistunut ennen Putinin tapaamista huippukokouksiin G7-maiden, Naton jäsenmaiden sekä Euroopan unionin kanssa. Kokouksissa on haettu länsimaille yhteistä linjaa niin Venäjän kuin Kiinan suhteen.

Biden ja Putin tapasivat edellisen kerran vuonna 2011 Moskovassa. Biden oli tuolloin varapresidentti, Putin muodollisesti Venäjän pääministeri.

Yhdysvaltain ja Venäjän edellinen presidenttitason tapaaminen järjestettiin puolestaan vuonna 2018 Helsingissä, missä Putinin kanssa keskusteli presidentti Donald Trump. Helsingin-kokousta on pidetty Yhdysvaltain kannalta katastrofina.

Biden ja Putin tapaavat Genevessä historiallisessa 1700-luvun huvilassa, Villa La Grangessa, jota on tapahtuman alla puunattu entistäkin parempaan edustuskuntoon. Huvila sijaitsee Geneven suurimmassa puistossa, joka on huippukokouksen alla suljettu täysin yleisöltä kaksi kilometriä pitkällä piikkilanka-aidalla.

Turvatoimet ovat muutenkin massiiviset. Töihin on hälytetty noin 4 000 poliisia ja sotilasta, ja Sveitsin ilmavoimien koneet vartioivat Geneven suljettua ilmatilaa. Geneveläisille on puolestaan annettu kehotus jäädä keskiviikkona etätöihin kotiin.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP

Lue lisää

Helena Petäistö kehuu Yhdysvaltain presidentin ulkopolitiikkaa: "Jopa bysantin oikkupussi Erdogan vaikutti lähes 'alamaiselta' Bidenin edessä"

Thank you, Mr. President!

Yhdysvallat ja Venäjä ovat sopineet suurlähettiläiden paluusta asemapaikoilleen

Hyviä uutisia EU:n viljelijöille: elintarvikevientiä hiertänyt 17 vuoden valtiontukiriita Yhdysvaltojen kanssa saatiin päätökseen