Ulkomaat

Ainakin 190 kuollut Länsi-Euroopan tulvissa, Saksan Merkel: "Meidän on oltava nopeampia taistelussa ilmastonmuutosta vastaan"

Saksan lisäksi tulvat ja rankkasateet ovat osuneet pahimmin Belgiaan, missä on menehtynyt ainakin 31 ihmistä.
LEHTIKUVA/AFP
Sotilaat etsivät tulvauhreja uponneista autoista Erftstadtissa Länsi-Saksassa 17. heinäkuuta 2021.

Länsi-Euroopan tuhoisien tulvien kuolonuhrien määrä on noussut edelleen, tiedottaa poliisi. Saksasta on nyt löydetty yhteensä 159 tulvissa henkensä menettänyttä, mikä nostaa Euroopan tulvauhrien yhteisluvun jo 190:een.

Saksan länsiosassa Rheinland-Pfalzin osavaltion uhriluku on kivunnut poliisin mukaan 110:een aiemmasta 98:sta. Tässä osavaltiossa lisäksi ainakin 670 on saanut erilaisia vammoja tulvissa.

"Pelkona on, että osavaltion kuolonuhrien määrä yhä nousee", varoitti poliisi sunnuntaina aamulla.

Myös Saksan eteläosassa kuoli lauantaina yksi ihminen, kun kaatosateet nostivat vedenpintoja Baijerin ja Itävallan rajalla.

Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili sunnuntaina tulvan tuhoamilla alueilla Saksassa perehtymässä vahinkoihin ja tapaamassa ihmisiä.

"Meidän on kiirehdittävä. Meidän on oltava nopeampia taistelussa ilmastonmuutosta vastaan", Merkel sanoi kierrettyään pahoin kärsinyttä Schuldin kylää Rheinland-Pfalzissa.

Merkel kuvaili tuhoalueiden tilannetta "epätodelliseksi ja aavemaiseksi" ja lupasi jälleenrakennukseen nopeaa apua.

"Voin melkein sanoa, ettei saksan kielessä ole sanoja kuvaamaan aiheutunutta tuhoa", Merkel sanoi.

Itävallassa vakavia vahinkoja

Saksan lisäksi Euroopan tulvat ja rankkasateet ovat osuneet pahimmin Belgiaan. Belgiassa on menettänyt henkensä tulvissa ainakin 31 ihmistä. Luku on noussut sunnuntaina neljällä.

Belgian kriisiviranomaiset kertoivat sunnuntai-iltana lopettavansa pelastusoperaatiot. Viranomaisten mukaan tuhoalueilla ei ole enää välitöntä vaaraa. Etsintäoperaatiot kuitenkin jatkuvat joillain alueilla.

Belgiassa on luonnonmullistusten jäljiltä tavoittamattomissa 163 ihmistä. Monella ei ole toimivaa puhelinyhteyttä, ja joitain on viety sairaalaan ilman henkilöllisyystodistusta.

Yli 37 000 kotitaloutta oli Belgiassa vielä sunnuntaina ilman sähköä ja 3 600 ilman kaasua, viranomaiset kertoivat.

Läntisen Euroopan ohella tulvat ovat osuneet myös Euroopan keskiosiin. Itävallassa palomiehet hälytettiin töihin Salzburgin ja Tirolin alueilla, ja esimerkiksi historiallinen Halleinin kaupunki oli veden valtaama.

"Voimakkaat sateet ja myrskyt aiheuttavat valitettavasti vakavia vahinkoja monissa paikoissa Itävallassa", kirjoitti liittokansleri Sebastian Kurz Twitterissä.

Myös Saksan ja Tshekin rajalla sijaitsevalla Saksin alueella joet nousivat lauantai-iltana aiheuttaen vahinkoa.

Lue lisää

Sosiaalidemokraatit säilyttivät johtoasemansa Saksan ääntenlaskennan loppumetreille asti

Äänestys Saksan liittopäivävaaleissa on alkanut – vaaleissa haetaan seuraajaa Angela Merkelille

Katso tästä, miten ilmastonmuutos jyllää maakunnassasi ja miten siihen aiotaan sopeutua – alkutuotannolle luvassa ongelmia, mutta myös mahdollisia etuja

Yle uutiset: Suomen, Ruotsin ja Norjan saamelaisnuoret vaativat ilmastonmuutoksen hillitsemistä – mutta ei hinnalla millä hyvänsä