Ulkomaat

Mark Zuckerberg kiistää Facebookin laittaneen tuotot käyttäjien turvallisuuden edelle – yhtiön entisen työntekijän mukaan Facebookin toiminta vahingoittaa lapsia ja nuoria

Mark Zuckerberg kertoi keskittyvänsä erityisesti väitteisiin, jotka koskevat Facebookia ja lapsia.
Entinen Facebookin työntekijä Frances Haugen (keskellä) puhui Yhdysvaltain senaatin valiokunnassa, joka käsittelee sosiaalisen median turvallisuutta. LEHTIKUVA / AFP

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kiistää sosiaalisen median jättiyhtiön laittavan yrityksen tuotot käyttäjiensä turvallisuuden edelle ja palvelun vahingoittavan lapsia.

Zuckerbergin mukaan väitteet siitä, että yhtiö päästää voitontavoittelun vuoksi tahallisesti ulos sisältöä, joka saa ihmiset vihastumaan, ovat epäloogisia.

"Saamme rahaa mainoksista, ja mainostajamme kertovat meille järjestään, etteivät halua mainoksiaan haitallisen tai vihaisen sisällön viereen", Zuckerberg kirjoitti Facebook-sivulleen tekemässään julkaisussa.

"En tiedä yhtäkään teknologiayhtiötä, joka lähtisi rakentamaan tuotteita, jotka tekevät ihmiset vihaisiksi tai masentuneiksi."

Zuckerberg jakoi yhtiön työntekijöille suunnatun viestinsä muutamia tunteja sen jälkeen, kun Facebook-tietovuotaja Frances Haugen todisti Yhdysvaltain kongressissa. Haugen muun muassa sanoi Facebookin vahingoittavan lapsia ja nuoria.

Kaikista väitteistä Zuckerberg kertoi keskittyvänsä erityisesti niihin, jotka koskevat Facebookia ja lapsia. Hän lisäsi olevansa ylpeä työstä, jota yhtiö on tehnyt auttaakseen ahdingossa olevia nuoria.

Zuckerberg myös toisti aiemmat, muutaman vuoden takaiset pyyntönsä alan sääntelyn päivittämisestä. Yhtiön mukaan Yhdysvaltain kongressi on tähän oikea elin.

Yhtiön sisäisiä käytäntöjä vuotanut entinen työntekijä Haugen puhui tiistaina Yhdysvaltain senaatin valiokunnassa, joka käsittelee sosiaalisen median turvallisuutta. Haugen peräänkuulutti muutoksia sosiaalisen median jättiläisen toimintatapoihin.

"Facebook on jatkuvasti johtanut yleisöä harhaan lasten turvallisuutta koskevissa tutkimuksissaan", Haugen sanoi.

Haugen kertoi Facebookin olevan hyvin tietoinen alle 13-vuotiaista Instagramin ja Facebookin käyttäjistä. Hänen mukaansa yritys jopa tekee käyttäjätutkimuksia alaikäisille käyttäjilleen.

Haugenin mukaan Facebook on päättänyt kasvaa keinolla millä hyvänsä. Juuri kukaan Facebookin ulkopuolella ei Haugenin mukaan tiedä, mitä yhtiön kulisseissa tapahtuu.

"Facebook tietää, että sen algoritmit voivat esimerkiksi johtaa lapsen anorektisiin sisältöihin", Haugen sanoi.

Haugen vertasi Facebookin lapsia vahingoittavia toimia tupakkayhtiöihin, jotka aikanaan peittelivät tupakoinnin aiheuttamia vahinkoja.

Tietovuotajan mukaan kriisin ratkaisemiseksi tarvitaan kongressin apua.

Aiheet Facebook
Lue lisää

Facebook saattaa vaihtaa nimeään – illalla selviää, käykö näin

Facebook teki lähes 10 miljardin dollarin voiton kolmannella vuosineljänneksellä

AFP: Facebook sopinut ranskalaismedioiden kanssa tekijänoikeuskorvauksista

Facebook ilmoitti luovansa tuhansia työpaikkoja Eurooppaan – tarkoituksena rakentaa niin kutsuttua metaversumia