Ulkomaat

John Deeren tehtaita uhkaa lakko USA:ssa

Yli 10 000 henkilöä edustava työntekijäjärjestö UAW hylkäsi äänestyksessä esitetyt työehdot.
Lari Lievonen
John Deeren konevalmistusta uhkaa iso lakko USA:ssa. Kuva on yhtiön metsäkonetehtaalta Joensuusta.

Maatalouskonejätti John Deeren tehtailla on lakonuhka Yhdysvalloissa, raportoivat muun muassa Reuters ja paikalliset mediat. Työntekijäjärjestö UAW:n jäsenet hylkäsivät sunnuntaina työnantajan ehdottaman kuusivuotisen työehtosopimuksen. Järjestö edustaa yli 10 000 John Deeren tehtaiden työntekijää. Tehtaat sijaitsevat Illinoisin, Iowan ja Kansasin osavaltioissa.

Työntekijät vaativat John Deereltä uutta esitystä työehdoiksi. Lakon alkamisen on määrä ratketa 13.10.

Reuters: Deere workers reject six-year labor contract

Lue lisää

Maatalous ja Suomelle tärkeät jäänmurtajat sopimuksen ulkopuolella – EU ja USA palaavat vuosien tauon jälkeen neuvottelupöytään kauppasopimuksesta

Kaaos oli väistämätöntä Yhdysvaltain jättäessä Afganistanin, sanoo presidentti Biden televisiohaastattelussa

Maatalousasioista on tullut poliitikkojen kansanhuvia

Yhdysvallat suunnittelee kymmenien miljoonien koronarokoteannosten laittamista maailmanlaajuiseen jakeluun