Ulkomaat

Latviassa raportoitiin ennätyksellinen määrä koronakuolemia vuorokauden aikana

Edellisen tartunta-aallon aikana viime vuoden joulukuussa Latviassa raportoitiin 44 ihmisen kuolleen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
LEHTIKUVA/AFP
Koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku on Latviassa kahden viime viikon ajalta noin 1 764 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Latviassa on raportoitu ennätysmäärä koronakuolemia vuorokauden aikana.

Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu 64 ja uusia tartuntoja yli 2 900. Kuolemantapausten määrä on suurin päivittäinen luku koko koronapandemian aikana.

Edellisen tartunta-aallon aikana viime vuoden joulukuussa Latviassa raportoitiin 44 ihmisen kuolleen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Viimeisen vuorokauden aikana koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleista ihmisistä 86 prosentilla ei ollut lainkaan koronarokotusta tai vain rokotuksen ensimmäinen annos. Vuorokauden aikana kuolleista ihmisistä kuusi oli alle 60-vuotiaita.

Vuorokauden aikana raportoiduista uusista tartunnoista 70 prosenttia on todettu täysin rokottamattomilla tai ihmisillä, jotka ovat saaneet vain yhden rokoteannoksen.

Koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku on Latviassa kahden viime viikon ajalta noin 1 764 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Runsaan 1,9 miljoonan asukkaan Latviassa on raportoitu koronaviruspandemian aikana lähes 212 000 koronavirustartuntaa ja yli 3 100 virukseen liittyvää kuolemaa.

Lue lisää

Essee: Iloinen 20-luku on vihdoin täällä – kaikkien aikojen kulutusrieha

THL: Suomessa on perjantain jälkeen todettu 3  338 uutta koronavirustartuntaa

Olli Rehn: Suomi on realistisen vihreyden edelläkävijä ja kiertotalouden huippumaa

Belgiassa todettu Euroopan ensimmäinen uuden koronavariantin tartunta – THL suosittelee välttämään matkustamista eteläisen Afrikan maihin