Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Ulkomaat

Saksassa rekisteröitiin yli 50 000 uutta koronatartuntaa vuorokaudessa – myös virukseen liityvien kuolemien määrä kovassa kasvussa

Viruksen seurauksena Saksassa on pandemian aikana kuollut vajaat 98 000 ihmistä.
Koronatartuntojen ja -kuolemien määrä on viime päivinä kasvanut Saksassa rajusti. Kuvassa ihmisiä jonottamassa koronarokotukseen Stuttgartissa 9. marraskuuta 2021. LEHTIKUVA / AFP

Saksassa on rekisteröity yli 50 000 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertovat terveysviranomaiset. Kyseessä on ensimmäinen kerta koko pandemian aikana, kun maassa rekisteröitiin yli 50 000 tartuntaa.

Liittokansleri Angela Merkelin edustaja vaati alueellisia viranomaisia puuttumaan kovalla kädellä kriisiin, sillä sekä koronatartuntojen että virukseen liittyvien kuolemien määrä on viime päivinä kasvanut maassa rajusti.

Saksan rokotuskattavuus on vielä verrattain alhainen, vain hieman yli 67 prosenttia. Useat Saksan osavaltiot ovat jo ottaneet käyttöön tiukkoja rajoituksia varsinkin rokottamattomille ihmisille.

Esimerkiksi maan pääkaupungissa Berliinissä rokottamattomilla ei ole ollut maanantaista lähtien mitään asiaa ravintoloihin, baareihin tai urheiluhalleihin.

Saksassa on pandemian aikana todettu vajaat 4,9 miljoonaa koronatartuntaa. Viruksen seurauksena on kuollut vajaat 98 000 ihmistä.

Lue lisää

Saksa nostaa minimipalkkoja isolla harppauksella – Eero Heinäluoma: Korotuksen jälkeen ero Suomen ja Saksan vähimmäispalkkojen välillä on merkittävä

Presidentti Macron ällistyi pääministeri Johnsonin Twitterissä julkaisemasta kirjeestä, Ranskan sisäministeri perui tapaamisensa brittikollegan kanssa protestina kirjeelle

Surullinen merkkipaalu: Saksassa 100 000 koronakuoleman raja rikki

Presidentti Niinistö puhuu vahvemman Euroopan puolesta Saksassa