Perjantain 3.12. lehden jakelussa on häiriöitä. Näköislehti ja verkkosisällöt ovat toistaiseksi vapaasti luettavissa.
Ulkomaat

Saksalaislehden mukaan Saksa ja Suomi ovat Puolan rajalla olevien ihmisten pääkohteita

Lukashenka uhkasi vastata pakotteisiin pysäyttämällä kaasun kulun
Wojtek Radwanski
Valko-Venäjän epäillään houkuttelevan ihmisiä Lähi-idästä Valko-Venäjälle lähettääkseen heitä suurin joukoin rajan yli EU:n alueelle. Die Weltin mukaan rajalla olevat olisivat pyrkimässä Suomeen tai Saksaan.

Saksalaislehti Die Welt kertoo, että Saksa ja Suomi ovat Puolan rajalla olevien ihmisten pääkohteita. Lehden mukaan Euroopan komissio on arvioinut näin luottamuksellisessa asiakirjassaan.

STT kysyi vahvistusta asialle EU-komission päivittäisessä tiedotustilaisuudessa. Tiedottaja Adalbert Jahnz vastasi, ettei pysty kommentoimaan mitään operationaalisia arvioita tilanteesta. Hän ei myöskään halunnut spekuloida, millaisia pyrkimyksiä EU-alueelle Valko-Venäjän kautta yrittävillä ihmisillä on.

Tuhansia ihmisiä, heidän joukossaan naisia ja lapsia, on jumissa rajalla jäätävissä olosuhteissa.

Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä houkuttelee ihmisiä Lähi-idästä Valko-Venäjälle lähettääkseen heitä suurin joukoin rajan yli EU:n alueelle kostoksi maalle asetetuista pakotteista.

Saksan ulkoministerin Heiko Maasin mukaan unionin on syytä panna Valko-Venäjälle lisää pakotteita.

"Olemme tulleet tilanteeseen, jossa kunnolliset seuraamukset Valko-Venäjälle ovat myöhästyneet. Me haluamme niitä, yhdessä eurooppalaisten kumppaniemme kanssa", Maas sanoi.

Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukashenka sanoo maansa vastaavan, jos sitä vastaan asetetaan uusia pakotteita Puolan rajan kriisin vuoksi.

Valko-Venäjän valtiollisen uutistoimiston Beltan haastattelussa Lukashenka väläytti muun muassa maakaasutoimitusten katkaisemista Venäjältä Valko-Venäjän kautta Euroopan unioniin kulkevassa putkistossa.

"Me lämmitämme Eurooppaa, ja he uhkailevat meitä. Mitäpä jos pysäytämme kaasun kulun", Lukashenka sanoi.

Lukashenka väitti myös, että rajalla oleville ihmisille on toimitettu viimeksi kuluneen kahden päivän aikana aseita ja räjähteitä Itä-Ukrainasta.

"Miksi aseita toimitetaan? He haluavat saada aikaan provokaation", Lukashenka jatkoi.

Valko-Venäjän ulkoministeri puolestaan syytti Euroopan unionia ja sanoo, ettei unioni ole ollut kiinnostunut neuvotteluista, joilla vahvistettaisiin rajaturvallisuutta.

"Me olisimme kiinnostuneita tämän kriisin ratkaisemisesta niin pian kuin mahdollista. Tarjosimme Euroopan unionille konsultaatioita tässä asiassa, mutta meidät torjuttiin", sanoi Valko-Venäjän ulkoministeri Vladimir Makei Venäjän valtiollisen uutistoimiston Ria Novostin haastattelussa.

"Tämän jälkeenkin olemme ehdottaneet vuoropuhelua asiasta useita kertoja, mutta emme ole saaneet positiivista vastausta", Makei jatkoi.

Makei viittasi myös EU:n viime vuonna tekemään päätökseen, jolla lopetettiin rahoitus Valko-Venäjän projekteille, joiden tavoitteena oli rajalinjan vahvistaminen ja tilapäissuojien rakentaminen maahanapyrkijöille.

Lue lisää

Uutissuomalainen: Ulkoministeri Haaviston mukaan Valko-Venäjän kautta EU:hun pyrkivät eivät luultavasti ole pakolaisia

Saksa nostaa minimipalkkoja isolla harppauksella – Eero Heinäluoma: Korotuksen jälkeen ero Suomen ja Saksan vähimmäispalkkojen välillä on merkittävä

Presidentti Macron ällistyi pääministeri Johnsonin Twitterissä julkaisemasta kirjeestä, Ranskan sisäministeri perui tapaamisensa brittikollegan kanssa protestina kirjeelle

Surullinen merkkipaalu: Saksassa 100 000 koronakuoleman raja rikki