Ulkomaat

Ruotsalaisselvitys: Ristiriidat maaseudun ja kaupungin välillä ovat kasvaneet

Ulkomaat 26.03.2018

Selvityksen mukaan muualla maassa koetaan, että tukholmalaiset eivät ymmärrä elämää oman alueensa ulkopuolella.


Sanne Katainen
MTK Varsinais-Suomen kevätkokouksessa toivottiin myös pienille ja keskisuurille kasvinviljelytiloilla tukea tilan kehittämiseen.

Tukholman kauppakamarin tekemän selvityksen mukaan ristiriidat maaseudun ja kaupungin välillä ovat kasvaneet.

40 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että ristiriidat kaupungin ja maaseudun välillä ovat viime vuosina kasvaneet.

Samaisen selvityksen mukaan muualla maassa koetaan, että tukholmalaiset eivät ymmärrä elämää oman alueensa ulkopuolella.

"Kaupungistuminen merkitsee monta hyvää asiaa, kuten innovaatioita ja kasvua, mutta siinä, että meillä ei olisi elävää maaseutua, on selvästi huonoja puolia, ja sitä me haluamme ehkäistä", Tukholman kauppakamarin elinkeinopolitiikan asiantuntija Fredrik Torehammar sanoo kauppakamarin verkkosivuilla.

Monet vastaajat epäilevät sitä, että Tukholma olisi sekä taloudellisen, poliittisen että viestinnällisen vallan symboli.

Tukholman alueen johtava virkamies Sven-Erik Österberg toteaa Sveriges Radion haastattelussa, että tukholmalaiset ymmärtävät muun maan elämää paremmin kuin raportti antaa ymmärtää.

Kyselyssä selvitettiin vastaajien mielikuvaa Tukholmasta, heidän omasta asuinalueestaan sekä pääkaupungin ja muun maan suhdetta.

Kyselyyn vastasi yli 2000 Tukholman ulkopuolella asuvaa ruotsalaista.

Selvitykseen pääset tutustumaan tarkemmin tästä.

Sveriges Radio: Klyftan ökar mellan Stockholm och övriga landet

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT