Ulkomaat

Suomi osallistuu sotaharjoitukseen Virossa 250 hengen voimin

Ulkomaat 03.05.2018

Harjoitukseen osallistuu yhteensä yli 15 000 sotilasta 19 maasta.


Suomen varusmiehet muodostavat harjoitukseen huoltokomppanian ja pioneerikomppanian. Kuvituskuvaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomi osallistuu sotaharjoitukseen Virossa. Alkaneeseen Siil18-harjoitukseen ottaa osaa Suomesta noin 250 ihmistä. Heistä pääosa on Porin prikaatin kouluttamia kansainvälisen valmiusjoukon varusmiehiä.

Puolitoista viikkoa kestävä harjoitus on Viron puolustusvoimien tämän vuoden pääsotaharjoitus.

Suomen varusmiehet muodostavat harjoitukseen huoltokomppanian ja pioneerikomppanian. Puolustusvoimien henkilökuntaa puolestaan osallistuu koulutus- ja esikuntatehtäviin. Suomalaisten tehtävien painopiste on Etelä-Virossa Vörun lähistöllä.

Viron puolustusministeriön mukaan sotaharjoitukseen ottaa osaa yhteensä yli 15  000 sotilasta 19 maasta. Mukana on joukkoja esimerkiksi Yhdysvalloista, Britanniasta, Saksasta ja Ruotsista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit