Ulkomaat

Thaimaan luolapojat pääsevät sairaalasta torstaina – "Pojat ovat hyvässä fyysisessä kunnossa ja hyvillä mielin"

Ulkomaat 14.07.2018

Infektiokaranteeni päättyi. Pojille tarjolla psykologista apua ja aikaa läheisten kanssa.


Pelastetut vietiin sairaalaan Chiang Raihin. LEHTIKUVA/AFP

Thaimaassa luolasta pelastetut jalkapallojoukkueen 12 poikaa ja heidän valmentajansa pääsevät sairaalasta ensi torstaina, viranomaiset kertovat.

Pojille tarjotaan psykologista apua ja heitä on kehotettu viettämään aikaa perheidensä ja ystäviensä kanssa sekä välttämään haastattelujen antamista. Viranomaisten mukaan mahdolliset haastattelut saattaisivat laukaista traumaperäisen stressihäiriön oireita.

Poikia pidettiin jonkin aikaa karanteenissa siltä varalta, että he olisivat saaneet infektioita luolassa ollessaan. Ensin he näkivät perheensäkin vain lasiruudun takaa.

Mielenterveysasiantuntijat ovat varoittaneet pitkäaikaisista vaikutuksista, joita pimeään luolaan loukkuun jäämisellä ilman ruokaa voi olla. Thaimaan terveysministerin mukaan kaikki pojat ovat kuitenkin hyvässä fyysisessä kunnossa ja hyvillä mielin.

Pojat katosivat Tham Luangin luolaan 23. kesäkuuta ja jäivät tulvaveden saartamiksi. Heidät onnistuttiin pelastamaan yli kahden viikon ja vaativan pelastusoperaation jälkeen.

Hollywoodin elokuvatuottajien kerrotaan jo suunnittelevan pelastusoperaatiosta kertovaa elokuvaa.

Thaimaan viranomaiset ovat kertoneet vain osia pelastusoperaation vaiheista. Myös pääsyä poikien ja heidän perheidensä luokse on rajoitettu huomattavasti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit