Ulkomaat

Sotilasprofessori: "Venäjällä on käsi Ukrainan kurkulla"

Ulkomaat 26.11.2018

Molemmat osapuolet tahtovat professorin arvion mukaan kuitenkin neuvotteluratkaisun.


Ukrainan presidentti Petro Poroshenko johtamansa turvallisuus- ja puolustusneuvoston kokouksessa. LEHTIKUVA/AFP

Venäjän ja Ukrainan välillä leimahtaneen selkkauksen taustalla vaikuttaa useita tekijöitä, kertoo sotilasprofessori Jyri Raitasalo Maanpuolustuskorkeakoulusta.

"Isossa kuvassa Venäjä haluaa osoittaa olevansa niskan päällä myös merialueiden kautta. Se pyrkii vaikuttamaan siihen, miten talouden perustana olevat kuljetukset toimivat Itä-Ukrainassa myös Mariupolista länteen, missä kriisi ei ole käynnissä. Tässä pyritään näyttämään, ettei konflikti ole pelkästään Donbassin alueella ja Krimin niemimaan valtaamisessa, vaan että Venäjä pystyy ottamaan Ukrainasta otteen laajemminkin."

Sunnuntaina Venäjä otti haltuunsa kolme Ukrainan laivaston alusta Krimin niemimaata ja Manner-Venäjää erottavan Kertshinsalmen alueella. Venäjä käytti valtauksen yhteydessä myös aseita.

Kertshinsalmi on ainoa merireitti Venäjän ja Ukrainan jakamalta Asovanmereltä Mustallemerelle. Venäjä on alkanut tarkastaa järjestelmällisesti Asovanmerelle saapuvia ja sieltä lähteviä laivoja sen jälkeen, kun salmen ylittävä silta valmistui.

Tarkastusmahdollisuutta vaatimalla Venäjä pystyy näyttämään, että sillä on monia tapoja vaikuttaa Ukrainan valtioon poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti.

"Voi sanoa, että Venäjällä on käsi Ukrainan kurkulla ja se pystyy määrittämään, kuinka kovaa puristetaan vai puristetaanko ollenkaan. Ukraina joutuu tässä selkeästi altavastaaja-asetelmaan", Raitasalo sanoo.

Sekä Venäjällä että Ukrainalla on syytä toivoa, että tämä kriisi ei laajene avoimiksi sotilaallisiksi toimiksi, Raitasalo kertoo.

"Jos näin kävisi, se sotilaallinen lopputulos kyllä tiedetään: se olisi Venäjälle enemmän eduksi kuin Ukrainalle. Pidemmän aikavälin johtopäätökset Venäjälle olisivat kuitenkin haasteelliset. Länsisuhteet menisivät vielä enemmän solmuun, pakotteita lisättäisiin varmasti ja Venäjän yhteiskunnan ja poliittisen johdon toimintamahdollisuudet vähenisivät."

Raitasalon mukaan Ukraina etsii nyt jämäkkää vastausta osoittaakseen, että tilanne otetaan vakavasti ja että maata ei voi määräillä, miten tahtoo. Samalla päättäväisyys pitää osoittaa sellaisella tavalla, että yksittäiset toimet eivät leimahda laajemmaksi konfliktiksi.

"Sotilaalliselta kannalta voimasuhteet ovat Ukrainan kannalta epäedulliset. Käytännössä sotilaallisen vastauksen antaminen Venäjällä on poissuljettu. Sen lisäksi, että Venäjän Mustanmeren laivastolla on käytössään paljon enemmän voimaa kuin Ukrainalla, Venäjä on myös siirtänyt viimeisen neljän vuoden aikana muita isoja joukkomuodostelmia Ukrainan ja Venäjän väliselle pohjoisrajalle."

Sotilaallisessa kriisissä Venäjä pystyisi siis toimimaan nopeasti Ukrainaa vastaan myös muualla kuin Mustanmeren ja Asovanmeren alueella.

Raitasalon mukaan on selvää, että pääsy Itä-Ukrainasta Mustallemerelle on täysin Venäjän kontrollissa jopa ilman minkäänlaista laivastovoimaa. Venäjä hallitsee sekä Krimin niemimaata, omia alueitaan Asovanmeren itäpuolella että Kertshinsalmea.

"Jos laivastojen aluksia ryhdytään vertaamaan, Venäjä on moninkertaisessa johtoasemassa, mutta tämä Kertshinsalmi on strateginen sotilaallinen kuristuspiste. Se antaa Venäjälle merkittävän edun sen hallitsemisessa, mitä meriliikennettä pääsee Mariupoliin tai muualle Itä-Ukrainaan. Siinä mielessä tilanne ei perustu pelkästään numeroihin ja siihen, kummalla on enemmän aluksia, Raitasalo sanoo.

"Venäjä on saanut alueen helposti hallintaansa siltaprojektinsa ansiosta. Sillä on mahdollisuus osoittaa voimaa ja näyttää Ukrainalle oma asemansa."

Jännitteiden kiristyminen Asovanmerellä alkoi jo keväällä, kertoo Suomen Ukrainan-suurlähettiläs Juha Virtanen.

"Silloin ukrainalaiset pidättivät Krimiltä tulleen kalastusaluksen, minkä jälkeen venäläiset alkoivat pysäytellä aluksia, jotka tulivat Asovanmerelle ja menivät Mariupoliin satamaan. Sen jälkeen pidätyksiä on tullut yhä tiiviimmin, mikä on tietysti merenkululle hankala asia ja vastoin periaatteita", Virtanen sanoi puhelimitse STT:lle.

"Venäjä haluaa edelleen lisätä epävakautta Asovanmerellä", suurlähettiläs jatkaa.

Virtasen mukaan ajoitukseen saattoi vaikuttaa myös se, että ukrainalaiset olivat siirtämässä sota-aluksia Mariupoliin Odessasta, mistä Venäjä sai syyn väliintuloonsa.

Virtasen mukaan alusten pysäyttely on vaikeuttanut Mariupolin sataman toimintaa.

"Alueella on tärkeitä teollisuusalueita ja myös viljan vientiä. Tämä lisää taloudellista epävakautta Ukrainassa."

Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon johtama turvallisuus- ja puolustusneuvosto esittää parlamentille tänään 60 päivän poikkeustilan ja sotatilalain julistamista maahan. Virtanen uskoo esityksen menevän läpi.

"Täysin varmaahan se ei ole, parlamentissa on myös vastustajia, ja yleensä siellä tulee aika paljon muutoksia lakiesityksiin. Käsittely saattaa viedä aikaa", suurlähettiläs uskoo.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) on hyvin huolissaan jännitteiden kiristymisestä Asovanmerellä ja Kertshinsalmessa. Soini sanoo Twitterissä, että tilanteen eskaloitumista pitää välttää.

Soinin mukaan vapaa liikkuvuus Kertshinsalmessa on palautettava, haltuun otetut alukset ja niiden miehistö palautettava sekä kunnioitettava Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta.

YK:n turvallisuusneuvosto on tänään koolla hätäkokouksessa tilanteen kiristymisen vuoksi.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT