Ulkomaat

Kiinan väestönkasvu hidastui – on silti edelleen maailman runsasväkisin valtio

Väestön ikääntymisen yhdessä kasvun sakkaamisen kanssa pelätään entisestään lisäävän painetta maan taloudelle.
Kiinassa syntyi viime vuonna 15,2 miljoonaa lasta. Lehtikuva/AFP

Kiinan väestönkasvu hidastui viime vuonna siitä huolimatta, että maa on hylännyt yhden lapsen politiikan, kertoivat viralliset tilastot maanantaina. Kiinassa syntyi viime vuonna 15,2 miljoonaa lasta, mikä on lähes kaksi miljoonaa pienokaista vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Väestön ikääntymisen yhdessä kasvun sakkaamisen kanssa pelätään entisestään lisäävän painetta maan taloudelle.

"Kiinan työllisyysaste on maailman mittakaavassa edelleen matala: runsaat 700 miljoonaa 900 miljoonasta työikäisestä käy töissä, joten kasvulle on edelleen tilaa", sanoi tilastoviraston päällikkö Ning Jize.

Työikäisten määrän arvioidaan edelleen vähenevän jopa neljänneksellä vuoteen 2050 mennessä.

Kiinan väkiluku oli viime vuonna vajaat 1,4 miljardia, mikä pitää sen edelleen väestöltään maailman suurimpana valtiona.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kiinan talouskasvu pysyi alkuvuonna ennallaan

Tieto on uusi maatalouden kulta – tuottajien pitäisi itse hallita ja myydä sitä

Kiinalainen käytti Suomessa noin 910 euroa – yhteensä turistit kuluttivat 3,1 miljardia euroa viime vuonna