Indonesiassa ainakin 50 kuollut rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa - Ulkomaat - Maaseudun Tulevaisuus
Ulkomaat

Indonesiassa ainakin 50 kuollut rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa

Viranomaiset arvioivat, että uhriluku ja tuhot todennäköisesti kasvavat vielä tällä hetkellä ilmoitetusta.
Netty Dharma Somba
Tulvat ovat jo vetäytyneet, mutta viranomaiset yrittävät yhä evakuoida ihmisiä.

Indonesiassa rankkasateiden aiheuttamien tulvien uhriluku on noussut ainakin 50:een, viranomaiset kertovat.

Tulvat ovat koetelleet Papuan aluetta maan itäosassa, jossa pelastustyöt ovat yhä käynnissä.

Maan katastrofiviraston mukaan loukkaantuneita on yli 50, ja kymmeniä asuntoja on vaurioitunut. Tulvat ovat jo vetäytyneet, mutta viranomaiset yrittävät yhä evakuoida ihmisiä.

"Uhriluku ja tuhot todennäköisesti kasvavat, sillä etsintä- ja pelastusryhmät yrittävät edelleen päästä tulva-alueen eri osiin", Indonesian katastrofiviraston tiedottaja kertoi.

Tiedottajan mukaan pääsyä alueille ovat vaikeuttaneet esimerkiksi kaatuneet puut ja muta.

Tulviminen on Indonesiassa tavanomaista etenkin lokakuusta huhtikuulle jatkuvan sadekauden aikana. Tammikuussa tulvissa ja maanvyöryissä Sulawesin saarella kuoli ainakin 70 ihmistä.

Indonesia sijaitsee mannerlaattojen kohtauspisteessä, ja tuhansista saarista koostuva valtio on altis myös muille luonnonkatastrofeille. Esimerkiksi joulukuussa tulivuorenpurkauksen aiheuttamassa tsunamissa kuoli yli 400 ihmistä Jaavan saarella.

Lue lisää

Lapin tulvahuippu vieläkin tuloillaan, mutta vedet jo nyt ennätyskorkealla

Kittilä evakuoi, Rovaniemi suojaa - Lapin vesien pinnat jo vahinkorajoilla

Kittilän tulvaevakuointi on käynnissä – alueen suojaus alkaa iltapäivällä

Vesi nousee Lapissa nopeasti – vahingot hyvin todennäköisiä