Ulkomaat

Britannian parlamentti alkaa kartoittaa brexit-vaihtoehtoja

Arvioiden mukaan parlamentista saattaisi löytyä eniten kannatusta pehmeämmälle versiolle brexitistä.
Britannian pääministeri Theresa May on sanonut, ettei hän aio toteuttaa sellaista brexitiä, joka on vastoin konservatiivipuolueen vaalilupauksia. LEHTIKUVA / AFP

Britanniassa parlamentin alahuone äänestää tänään vaihtoehdoista pääministeri Theresa Mayn neuvottelemalle EU-erolle. Aloitteen hallitukselta ottaneet kansanedustajat äänestävät useista eri ehdotuksista löytääkseen etenemistavan, jolla olisi parlamentin enemmistön tuki.

Äänestykset eivät ainakaan tässä vaiheessa ole hallitusta sitovia. May on sanonut, ettei hän aio toteuttaa sellaista brexitiä, joka on vastoin konservatiivipuolueen vaalilupauksia. Tällainen olisi muun muassa ehdotus Britannian jäämisestä osaksi EU:n tulliliittoa tai sisämarkkinoita.

Useiden arvioiden mukaan parlamentista saattaisi löytyä eniten kannatusta jonkinlainen pehmeämmälle versiolle brexitistä. On kuitenkin erittäin epävarmaa, mihin parlamentin äänestykset lopulta käytännössä johtavat.

Uusien vaalien mahdollisuutta pidetään Britanniassa yhä todennäköisempänä.

May on muistuttanut, ettei asia ole yksin Britannian päätettävissä.

"Äänestykset voivat johtaa lopputulokseen, josta ei ole mahdollista neuvotella EU:n kanssa", hän muistutti parlamentissa maanantaina.

EU on luvannut antaa Britannian EU-erolle lykkäystä 22. toukokuuta saakka, jos parlamentti hyväksyy Mayn hallituksen ja EU:n neuvotteleman erosopimuksen. May on kuitenkin sanonut, ettei hän aio tuoda sopimusta parlamenttiin ennen kuin on varma, että se saa enemmistön tuen.

Mayn hallituskumppani, Pohjois-Irlannin DUP, viestitti tiistaina, ettei se aio edelleenkään äänestää sopimuksen puolesta. EU taas pitää kiinni siitä, ettei sopimuksen sisällöstä enää neuvotella.

Jos sopimusta ei hyväksytä, kova brexit toteutuu näillä näkymin 12. huhtikuuta. Alahuoneen on määrä äänestää tänään lakiin aiemmin eropäiväksi kirjatun 29. maaliskuuta lykkäämisestä kahdella viikolla. EU on jo lykkäykseen suostunut.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Johnson vakuuttaa brexit-sopimustaan parhaaksi, opposition Corbyn pitää edellistäkin huonompana

MT-gallup: yli kolmannes suomalaisista ei kannata Britannian lähtöä EU:sta lokakuussa – maaseudulla kannatusta pääkaupunkiseutua enemmän

Brexit-sopimuksen hyväksyntä menee tiukoille Britannian parlamentissa