Ulkomaat

Yhdysvallat aikoo korottaa kiinalaistuotteiden tulleja perjantaina

Neuvottelut jatkuvat torstaina, mutta USA:n mukaan Kiina on rikkonut aiemmat lupauksensa.
LEHTIKUVA/AFP
Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Steven Mnuchin ja kauppaedustaja Robert Lighthizer tapasivat kiinalaisia neuvottelukumppaneitaan viime viikolla Pekingissä.

Yhdysvallat aikoo toteuttaa uhkauksensa ja korottaa kiinalaistuotteiden tullimaksuja kymmenestä prosentista 25 prosenttiin perjantaista lähtien, kertovat maan viestimet.

Wall Street Journalin mukaan Yhdysvaltojen kauppaedustaja Robert Lighthizer kertoi asiasta toimittajille Washingtonissa. Tullien alaisena olevan tuonnin arvo on 200 miljardia dollaria.

Lighthizerin mukaan neuvottelut Kiinan kanssa jatkuvat torstaina, mutta hänen mukaansa Kiina on rikkonut aiemmin neuvotteluissa antamansa lupaukset.

"Viimeisen viikon aikana olemme nähneet Kiinan lupausten murenevan, sanoisin, että he ovat perääntyneet sitoumuksistaan, joita he ovat jo tehneet", hän sanoi.

Presidentti Donald Trump syytti viikonloppuna Kiinaa neuvottelujen vaikeuttamisesta ja uhkasi uusilla tullimaksuilla. Trumpin uhkaukset tulkittiin yritykseksi lisätä painetta kauppaneuvotteluihin, joiden on kerrottu jo pitkään olevan loppusuoralla.

Tullikorotukset ovat olleet Yhdysvalloissa pidempään pöydällä, mutta niitä on lykätty käynnissä olevien kauppaneuvottelujen takia. Trump on uhannut laajentaa tullimaksuja myös uusiin kiinalaistuotteisiin siten, että tullit koskisivat käytännössä kaikkia maahan tuotavia kiinalaistuotteita.

Valtiovarainministeri Steven Mnuchinin mukaan neuvottelut ottivat pahasti takapakkia viikonloppuna.

Kiinan pörssiluisu näyttää tasaantuvan

Kiinan osakekurssit lähtivät maanantaina voimakkaaseen laskuun viikonlopun kommenttien pohjalta. Yhdysvalloissa markkinat ovat reagoineet nokitteluun rauhallisemmin.

Tiistaina meno näytti rauhoittuvan myös Aasiassa, kun Hongkongin ja Shanghain pörssit avasivat hienoiseen nousuun. Maanantaina osakekurssit putosivat Shanghaissa 5,6 prosenttia eli eniten yhden päivän aikana sitten helmikuun 2016.

Washington Postin mukaan Yhdysvallat toivoo edelleen sovun löytyvän Kiinan kanssa. Mnuchinin mukaan osapuolet ovat saavuttaneet viimeisen vuoden aikana käydyissä neuvotteluissa merkittävää edistystä, "enemmän kuin koskaan aiemmin keskusteluissa Kiinan kanssa".

"Keskustelut ovat edelleen käynnissä. Emme keskeytä niitä tässä vaiheessa", Lighthizer puolestaan totesi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mitkä ovat EU:n tärkeimmät onnistumiset, entä pahimmat virheet? Teija Tiilikainen, Liisa Jaakonsaari ja Anneli Jäätteenmäki vastaavat

Korruptiokohua sulatteleva Itävalta valmistautuu ennenaikaisiin vaaleihin – liittokansleri Kurzin puolue gallupkärjessä

Glyfosaatista jättituomio: Kalifornialaispariskunta sai syövän, Bayerille määrättiin kahden miljardin dollarin korvaukset