Ulkomaat

Pohjois-Korea teki taas ohjuskokeen – Trump ei näe ongelmaa

Uusin laukaisu tulee vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Pohjois-Korea laukaisi kaksi lyhyen kantaman ohjusta Japaninmereen.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi keskiviikon ohjuskoetta paikan päällä. Lehtikuva/AFP

Pohjois-Korea jatkaa asetestejään. Maa on laukaissut taas tunnistamattomia lyhyen kantaman ammuksia, kertoo Etelä-Korean puolustusvoimien esikunta uutistoimisto Yonhapin mukaan.

Etelä-Korean puolustusvoimien mukaan ammukset laukaistiin aamuyöllä Yonghungista Pohjois-Korean itärannikolta ja ne putosivat Japaninmereen.

Uusin laukaisu tulee vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Pohjois-Korea laukaisi kaksi lyhyen kantaman ohjusta Japaninmereen. Samantyyppisen ohjuskokeen maa teki myös viime viikolla.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi tuoreeltaan, ettei hänellä ole ongelmia Pohjois-Korean ohjuskokeiden kanssa. Trumpin mukaan lyhyen kantaman ohjusten testaaminen on varsin tavanomaista.

Ballististen ohjusten testaaminen on YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaan Pohjois-Korealta kiellettyä, mutta maa ei ole juuri tästä välittänyt.

Pohjois-Korea sanoi viime viikon ohjuskokeen jälkeen, että se oli "varoitus Etelä-Korean sodanlietsojille". Pohjois-Korea suhtautuu erittäin kielteisesti Yhdysvaltain ja Etelä-Korean sotaharjoituksiin, jotka on tarkoitus pitää myöhemmin tässä kuussa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Grönlanti: "Emme ole myytävänä"

Trump haluaa ostaa Grönlannin – Tanska ei aio myydä

Yhdysvallat lykkää joidenkin kiinalaistuotteiden tuontitulleja – listalla muun muassa leluja ja tietokoneita