Ulkomaat

Kanarian maastopaloissa evakuoitu jo 9 000

Palo on tuhonnut 10 000 hehtaaria maastoa ja uhkaa niellä Tamadaban kansallispuiston, jota WWF kuvaa saaren pääkeuhkoiksi.
Lehtikuva/AFP
Maastopalot riehuivat Artenarassa maanantaina.

Espanjaan kuuluvalla Gran Canarian suositulla lomasaarella riehuva maastopalo jatkaa leviämistään. Paikallisviranomaisten mukaan jo noin 9 000 ihmistä on evakuoitu kodeistaan, ja palo on tuhonnut 10 000 hehtaaria maastoa.

Lisäksi sata ihmistä on jäänyt eristyksiin Artenaran kulttuurikeskukseen, jonka alueelle ei tällä hetkellä pääse. Kaikki mahdolliset pelastustiet ovat viranomaisten mukaan tällä hetkellä liian vaarallisia.

Palot eivät ole toistaiseksi vaatineet uhreja.

Espanjalle kuuluvalle saarelle on saapunut satoja uusia pelastustyöntekijöitä. Tällä hetkellä tuhoisan palon sammuttamiseen osallistuu jo yhteensä 1 000 ihmistä.

Lisäksi 14 sammutushelikopteria ja -lentokonetta yrittää saada paloa hallintaan. Toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. Paikoin liekit roihuavat niin korkealle, etteivät sammutuskoneet ole pystyneet laskeutumaan riittävän alas pudottamaan vesilastejaan.

"Tämä on valtava metsäpalo, erittäin vakava ja se tapahtui helleaallon aikana", Kanariansaarten paikallishallinnon presidentti Angel Victor Torres totesi.

"Tämä on ympäristötragedia."

Espanjan maatalousministeri Luis Planasin mukaan kyseessä on Kanariansaarten historian suurin sammutusoperaatio ja koko Espanjan mittakaavassakin yksi viime vuosien suurimmista.

Ainutlaatuista luontoa tuhoutuu

Palo sai alkunsa lauantai-iltapäivällä vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun saaren edellinen tuhoisa palo oli saatu hallintaan.

Nyt riehuva palo on tuhovoimaltaan edellistä suurempi. Se on nielemässä myös ainutlaatuisen Tamadaban kansallispuiston, jota WWF:n asiantuntija kuvaili "saaren pääkeuhkoiksi".

"Tamadaba on menetetty, emme voi mennä sinne", palopäällikkö Carlos Velazquez sanoi toimittajille.

Palo uhkaa myös Inaguan kansallispuistoa.

"Kun sääolosuhteet muuttuvat, voimme alkaa saada paloa hallintaan", Velazquez totesi.

Erittäin kuuma, kuiva ja tuulinen sää on lisännyt palon tuhovoimaa. Paloa on kuvailtu jopa tulimyrskyksi.

14 miljoonaa turistia

Koska palot loimuavat saaren vuoristoisessa keskiosassa, ne eivät toistaiseksi ole juurikaan vaikuttaneet matkailijoihin, jotka yleensä pysyttelevät saaren rannikolla. Liekit loimottavat vuoristoisella Cruz de Tejedan alueella, joka on henkeäsalpaavien maisemiensa vuoksi suosittua patikointialuetta.

Kanariansaarilla käy vuosittain liki 14 miljoonaa turistia. Saaret ovat suomalaisten lisäksi olleet muun muassa brittien ja saksalaisten suosiossa jo vuosikymmeniä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maastopalot raivoavat Australian itäosissa – pitkä kuivuus taustalla

Gran Canarian maastopalo saatu vakautettua –"Jos kaikki sujuu hyvin, palo saadaan haltuun parissa päivässä"

Maastopalot Gran Canarialla laantuvat hiljalleen